Koukussa kävelyyn.

Tän saikun aikana olen aloittanut kävelyharrastuksen. Olen huomannut että jalkojen lihakset alkaa hävitä.
Osallistun myös 30päivän kyykkyhaasteeseen. Se ei ole mennyt ihan nappiin. En ole näillä alatoopijaloilla kyennyt jokapäivä saavuttamaan asetettua tavoitetta. Mutta teen sen minkä kykenen, sekin tyhjää parempi.

Olen joululoman aikana ollut niin pohjalla, että en tehnyt mitään. Söin väsymykseen ja ahdistukseen ja aloin turvota ja heikkous valtasi kropan. Alkoi tulla todella nuhjuinen ja hankala olo. Nyt kun alkaa mieliala nousemaan, asiat selviämään, taakka kevenee niin jalkakin nousee. Käyn nyt joka päivä Millan kanssa lenkillä. Yritän tähdätä että lenkki olisi noin 3km pitkä. Ekoina päivinä se jäi vain kahteen kilsaan. Jatkoin silti tallustelua seuraavina päivinä ja kokeilin erilaisia maastoja ja reittejä missä kävellä. Nyt olen eilen ja tänään saanut kävelysuorituksen nousemaan yli 3km. En tavoittele nyt vielä pidempiä matkoja, ei toi piskikään jaksa. Sillä on lisäksi se epilepsia, joten en voi sitä rasittaa liian pitkillä lenkeillä. Tää 3km näyttää olevan Millallekin hyvä määrä, Ei ole lenkin aikana tullut kohtausta. Mutta Millalta on lähteny painoa kilo, samainen kilo on hukkunut multakin matkan varrelle.

Jos sitten huomaan, että pystyisin pidempään lenkkiin, jätän piskin kotiin ja otan kävelysauvat matkaan. Tulee tehoja ja vauhtia lisää. On tätä kestävyyttä nostettava sitäkin varten, että en sitten hyppää töihin kuin kylmään veteen. Suoraan sängyn pohjilta en jaksaisikaan. On tässä totuteltava liikkumaan ja olemaan aktiivisempi. Huomaan selkeästi että liikunta luo energiaa. Kun vaan saan ahterini liikkeelle, on lenkin jälkeen energinen ja hyvä olo. Liikunta on lääke, pakko se vaan on taas todeta. Eikä sen matkan pituudella ole väliä. Jos se on 1km, sekin on liikuntaa ja raitista ilmaa. Matkojen määrällä ei niin väliä, vaan sillä että liikkuu. Jokainen kykyjensä mukaan.

Lisäksi otan mukaan vatsalihakset ja jatkan kyykkyjä, hyppistäkin voisi kotona pomppia alakerran naapurin riemuksi. Heh, mun hyppiminen tosin rajoittuu noin 3minuuttiin. Sen jälkeen maan painovoima yllättää ja en nousekaan enää ilmaan. Tuskin ehtii alakerran naapuri edes huomaamaan mun hyppimistä.

Niin, ja viimeöisen bailauksen, siis naapurin bailauksen jälkeen sillä niin väliä olekaan. Vaikka hänen kattokruununsa putoisi lattialle. Viime yönä siellä alkoi neljän aikaan ravintolastatulonjälkeenbileet. Ne kesti kuuteen saakka. Ensi iloista laulua, sitten äksyilyä, kaksi miestä ja nainen. Luulen että siellä oli tappelukin. Ainakin kamala pauke ja rytinä kävi ja kerran kuulin naisen huutavan "AU". Miehet huusivat jotain toisilleen. Sanoista ei selvää saanut, oliko syy mun kuulossa vai kenties huutajien epäselvässä selvyystilassa?

En soittanut poliiseja, en jaksanut raahautua. Ihan riittämiin jo hätäkeskuksia vaivannut. Antaa olla, peittoa korville tiiviimmin ja silmät kiinni.

Nyt alan jo odottamaan AD:n paluuta. Se on ensi viikolla. Olemme jo sopineet treffit. Mut miksi jännittää? Onhan toki kuukauden erossaolo pitkähkö aika. Perhosetkin lepattelee. Mukavia asioita on mukava odottaa.

Nyt juomaan vettä! Laitoin keittiön pöydälle 2l kannun täyteen vettä, mukaan puristin yhden sitruunan ja pilkoin limetin. Aina kun käyn keittiössä, juon samalla. Iltaan mennessä on kannu tyhjänä ja tarpeellinen neste nautittuna.