Piti vaan levätä.

Siis piti.

Mutta sisko etsi itselleen seuraa viihteelle. Ei onnistunut kavereistaan löytämään, joko töissä tai kiinni pienen lapsen kanssa. Mä armollisesti tarjouduin lähtemään mukaan. Meillä ikäeroa on 16-vuotta. Mutta ikiteininä kun olen päättänyt pysyä, se ei juurikaan näy. Joten iso-sisko kelpasi seuraksi.

Päätettiin sitten lähteä pienellä budjetilla, kummallakaan varaa mihinkään isoon. Mä menin bussilla keskustaan, sisko pyörällä. Oli mukana sidukkaa ja mulla mango-likööriä. Etittiin mukava  paikka mihin saadaan pyllyt asetettua ja pohjia juomaan. Kamala, ihan ku oisin joku pahimman luokan alkkis? En oo. Mutta nyt on osunut sellanen jakso elämään, että olen irrottanut liian sitovista kahleista, viimein siihen on mahdollisuus. Ei suuria kotivelvotteita, olen vapaa liikkumaan.

Mutta siis haettiin mäkkäristä pepun alustat ja istuttiin kivetykselle istumaan ja turisemaan. Mietittiin seuraavaa liikettä, mihin mennä. Vaihtoehtoja oli useita, ja päädyttiin ehkä siihen paikkaan mihin vähiten sovelluttiin ikämme puolesta. Se oli 18-20 paikka. Ei meidän ikäisten. Mutta siellä oli halvat drinksut, joten nappailtiin siellä muutamia  paukkuja.

Sitten tanssijalkaa vipatti, musiikkia maestro! No, kysyin taksikuski-pojaltani että mikä olis se meidän paikka minne mennä? Vastaus tuli kuin tykin suusta, Hopis. Se tietää kyllä minkälaista porukkaa kuljettelee paikasta toiseen taksilla. Luotimme sanaan ja se kannatti. Hopiksessa soi tanssimusiikki, meidän makuun. Se oli ennen humppapaikka, ei enää. Nyt se on nuorten ja aikuisten paikka, aikuisten disco ehkä eniten.

Mulla oli lähtiessä jalat tuusana, mutta ne virkisty sitä mukaa kun hiprakka nousi. Selvisin ilman apuja korkeilla koroilla ja tanssien. Meillä oli meinaan mukavaa. Eka kerta kun ollaan siskon kanssa kaksin humpalla. Ei taida jäädä vikaksi kerraksi.

Taksikuski-poika oli kanssa humpalla. Toisessa paikassa kylläkin. Mutta oltiin sovittu että tullaan samalla taksilla kotiin, sama matka kun on. Uskokaa tai älkää, mä jouduin melkein anomaan lisäaikaa, se halus aikasemmin kotiin ku mä! No, mutta taivuin ja menin taksijonoon siskon kanssa ja siinä oli Siilitukka kaverinsa kanssa. Mä en ollut ihan selvä, eikä siskokaan. Juteltiin muiden taksijonossa olijoiden kanssa, ja mä en välttis niin äitimäisesti, vaan silleen kun ihminen on viihteellä.

Kuulin kun se Siilitukan kaveri sanoi Siilitukalle "Taitaa olla sun elämäsi tähtihetkiä?" Tarkoittaen tietenkin taksin jonotusta sekopäisen äidin kanssa.

Oli ihan älyttömän hauska ilta. Meinasin yöllä soittaa kännipuhelun RM:lle, mutta sisko onneksi sai mut luopumaan ajatuksesta. Laittelin vaan aamulla viestiä että kaikki hyvin ja soittelin sit iltapäivällä kun humalatila muuttui krapulaksi. Joo, olin aamulla vielä huppelissa kun käytin piskin pihalla. Hig. Krapula esiintynyt tänään janontunteena ja pienenä vapinana. Otsatukkaa särki aavistuksen aamulla. Burana auttoi.

Ens viikonloppuna on työpaikan pikkujoulut, ja sitten en bibbaloi enää. Nyt on liikaa jo tullut bibbaloitua, ihan liikaa. Onneksi RM saapuu mun luokse jo torstaina, ja tulee mukaan mun puolivuotis-neurologi-tsekkaukselle. Ekaa kertaa ikinä mulla on siellä mukana kumppani. Mua jännittää. Koskapa se tarkoittaa sitä, että se mies haluaa seisoa mun rinnalla, tässäkin asiassa.

Nyt menen sohvan pohjalle, jossa koko päivän olen viettänyt. Huomenna ehkä siivoan, tai sitten en.

Ylpeilee.

Niille tiedoksi, jotka eivät tiedä. Olen kasvattanut mun pojat lähes yksin aikuisiksi saakka. Tosin yhdessä isommassa kriisissä Siilitukka muutti isälleen asumaan ja sieltä sitten omilleen, eli tähän mun alakertaan.
Mutta tuolloinkin osallistuin voimakkaasti ja aktiivisesti Siilitukan kasvatukseen. Juurikaan toisinpäin se ei onnistunut, siis että olisin saanut poikien isältä tukea. Ei, ihan yksin istunut miljoona palaveria. Koittanut sopeutua yhteiskunnan asettamiin kasvatusnormeihin ja johdattaa poikia läpi lapsuuden polkujen, nuoruuden kivikoiden ja varhaisaikuisuuden vastuiden kanssa.

Joskus tuntui siltä, että haluan vain paeta. Tai olla vain hetken kuollut, poissa. Palata takaisin kun pahimmat ajat on ohi. Se ei ollut mahdollista. Niin monet kerrat itkin itseni väsymyksestä, ahdistuksesta ja pelosta itseni uneen. Päivän olin töissä toisten lasten kanssa, vastaanottamassa potkuja, sylkemistä, repimistä, uhkailua ja nimittelyä. Kotiin tullessa vastassa oli kaksi uhmailevaa nuorta poikaa joilla rankoista elämänkokemuksista arpia ja haavoja sisin täynnä. Toki he oireilivat. Osa oireista mun huonojen päätöksien tai ihmissuhteiden takia. Tai ainakin siitä yhdestä, narsistista.

Vastaanotin kotona huudot, tappelut, uhkaukset. Olin kuin erotuomari pillin kanssa monta vuotta. Pelkäsin aina uutta aamua, mitä se toisi tullessaan, selviäisinkö taas siitäkin päivästä järjissäni ja hengissä? Odotin vain iltaa, jolloin laskeutuu hiljaisuus, rauha ja lepo. Paitsi jos yöllä Heviletti sattui näkemään kauhu-unia. Silloin ei nukuttu, vaan rauhoteltiin poikaa. Kun poika rauhottui, mun uni oli tiessään ja valvoin aamuun odottaen seuraavaa päivää.

Mutta se mistä ylpeilen on se, että Heviletti palaa takaisin koulunpenkille. Lopetti opinnot kesken, lorvaili kotosalla tovin. Hakeutui työpajalle ja sitä kautta elämään kiinni. Nyt on hyväksytty takaisin opiskelemaan. Voi ihanuus, se käyttää luojan suomia aivojaan! Olen niin ylpeä, sillä pojalla, Heviletillä on sisua ja selkärankaa! Mun poika!(sydänhymiöitä).

Siilitukkakin lopetti opinnot aikoinaan kesken. Hakeutui hänkin jo ennen Hevilettiä samaiselle työpajalle. Tuo työpaja nosti hänetkin siivilleen. Kiittelen työpajaa siitä, että nostanut mun kaksi poikaa jaloilleen. Ensin Siilitukan ja nyt Heviletin. Mutta otan kunnian myös itselleni. En ole missään vaiheessa heittänyt hanskoja naulaan. Olen jaksanut kaiken shitinkin keskellä olla poikien tukena. Omien vaikeuksienikin kanssa seissyt niiden rinnalla. En ole kääntänyt selkääni, vaikka voimat onkin ollut monesti loppu.
Siiltukkakin oli päättävinen, halusi taksikuskiksi. Sille ammatinvalintapsykolgi oli sanonut, että paniikkihäiriön kanssa sitä työtä et pysty tekemään. Siilitukan halu oli vastustusta voimakkaampi. taisteli itselleen kurssipaikan, hankki itse raha-avustukset, ja meni ja teki sen minkä halusi. Nyt ajellaan oman isän firmassa renkinä. Närhenmunat, sanoi poika, kun sanoi psykologi että ei muka siihen kykene! (sydänhymiöitä)

Heviletti palaa joulukuun alussa opintojen pariin, ja heinäkuussa käväsee suorittamassa intin ja palaa takaisin taas suorittamaan opinnot loppuun. Ihan ite teki päätökset ja hoiti asiat. Mun poika.

Niin, siis olen sanomattoman ylpeä mun pojista. Ne on mun elämän valo.

Hippalointia laivalla.

Sitä se oli, hippalointia. Teki terää!

Päästiin näppärästi autolla ihan Turkuun saakka josta RM meidät kyytiin haki ja hänen luokseen hetkeksi ennen laivaan menoa. Tehtiin isolla porukalla pitsaa ja nappailtiin hiukan lonkeroa ennen laivan lähtöä.
Mukana oli siis mun kaksi poikaa, Heviletti ja Siilitukka. RM ja hänen tyttö ja tytön kaveri. Mukaan ei lähtenyt RM:n poika. Se kriiseilee kun täytti 18. Haluaa päättää kaikesta nyt itse. Mutta mukaan tuli edesmenneen ystäväni isä, eli RM:n lasten Pappa. Oli siinä bilejengi kasassa.

Meillä oli kaksi 4-hengen hyttiä. Piti sitten vielä päättää missä kukakin nukkuu. Mä kyllä arvasin että kahden kauniin tytön seura kiinnostaa mun poikia, ja oikeassa olin. Me aikuiset nukuttiin omassamme.

Ihan ekana käytiin shoppaamassa. Laivallahan ei saa juoda omia Tax-freestä ostettuja juomia, se kuulutettiin monta kertaa, joten toki noudatimme sitä ohjetta. Noot. Istuimme sitten isolla porukalla nuorten hytissä, nappailtiin muutamia. Huomattiin että kello oli jo puoli yksi, ja vauhdilla eteenpäin. Suunnaksi ravintola, mutta siellä soi "Ukki-musiikki" kuten Heviletti totesi. Suunta jonnekin muualle, eli discoon. RM olisi jäänyt ehkä siihen humppapaikkaan, mutta mulla vipatti tanssijalkaa enemmän. Tosin yhtään tanssiakselta en ottanut, mutta tempaava musiikki riitti. Oli jo riittävä haaste pysytellä pystyssä keikkuvalla laivalla huonon tasapainon kanssa ja jotta haaste olisi täydellinen, oli korkkarit jalassa. Ei todellakaan ihan matalat. Tässä oli pakko turvautua RM:n käsivarteen, muuten olisin ollut ketsallani.

Oltiin oltu jo kaksi viikkoa erossa, ihon ikäväkin oli aika kova. Päätettiin poistua nuorten joukosta ja mennä hyttiin. Päästiin perille ja kas, siellä se Pappa jo nukkui. Ei me sinne voida mennä! Minne sitten? Ööö...nuoret jäi diskoon, sinne takas. Mietittiin keneltä kehataan pyytää niiden hytin avainta lainaksi. Mä päätin että vanhimmalta, eli mun siilitukalta. Se ehkä osaa suhtautua parhaiten, ehkä.

Paineltiin diskoon takas. Mä nappasin siilitukan sivuun ja kysyin että saisimmeko hänen hytin avaimen?
"Hä? Miksi, miks te ette mee omaan nukkumaan?" - No kun Pappa on siellä jo....
Tähän siilitukka...."Äiti!, Ei!"  Mä nyökyttelen naureskellen. Lopulta se kaivaa avaimen ja katsoo kelloaan. "Valomerkki tulee puoli neljä, teillä on 45min aikaa." Fiksu poika, ihan äitiinsä tullut. Hih.

Ehittiin alta pois ja omalle puolelle nukkumaan.

Kaikkea kait tapahtui nuortenkin välillä. Mun Siilitukka ja ja se tyttökaveri vaihtoivat aika mukavan intiimisti puhelinnumeroita satamassa. Heviletti ja RM:n tyttökin tuli juttuun hyvin. Kaikki neljä nuorta taisivat löytää uuden ystävän. Siilitukka ja se tyttö, ehkä jotain muutakin orastavaa? Turku ja Hyvinkää liittää ihmisiä yhteen?

Tänään olin töissä umpiväsyneenä. Ihan pihalla. Hukkasin jopa ison luurangon. Piti pitää tuntia lihaksista ja luista oppilaille. Pidin, mutta ilman luurankoa. Tiedä kenen kaapissa se on nyt kolisemassa, se luuranko.
Oli haasteellinen päivä muutenkin kun olin yksin, ilman opea. Ope oli koulutuksessa, joten mä opeilin. Sain kyllä onneksi sittedn yhdet kädet avukseni luokkaan, siitä kiitos pomolle, joka huomasi mun olevan lähes aivoton väsymyksestä. Mutta sinnillä päivä vedettiin.

Nyt koitetaan jaksaa tämä viikko ja ensi viikonlopuksi mulla on suunnitteilla vain ja ainoastaan lepoa.

Turinaa.

Tuolla kommenttiboksissa käyty hiukan keskustelua vaihdevuosista ja ongelmista ja ratkaisuista.
Itse vaihdevuosia en pelkää, ne tulee ajallaan, kun on tullakseen. Ollaan hanat auki ja burana-purkilla.
Se mikä tässä tympii, on se, että ei tunnu löytyvän mulle helpottavaa hoitoa. Hormoonikierukka ei käy, ne menee karkuun suoraan kohtuun kun kerran tuuppasee. Ja sinne meni reilu satanen. Kalliiksi tulee tuuppasut.
Sairaalaan kaavintaan joka tuuppasun jälkeen, ei onnistu.

E-pillereitä jotka tasoittaisivat kiertoa ja vuotoa, ei mun ikäsille enää mielellään tarjota, syöpäriskin kohoamisen vuoksi. Tosin, kun tulokset tulevat, teen siirtoni. Eli jos kokeet antavat viitteen vaihdevuosien esiasteesta, tilaan ajan suositellulle yksityiselle gynelle. Kiitti K sulle vinkistä. Uskon jotain helpotusta tilanteeseeni olevan.
Vaihdevuodet on osa elämää, joten sen kun tulevat, ja saan jotain helpotusta tilanteeseeni.

Lapsia en enää aio tehdä. Piuhatkin jo suljettu liki 5-vuotta sitten. Mun ja RM:n kaikki lapset on nyt täysi-ikäisiä. Emmekä missään nimessä aio aloittaa kasvatusurakkaa alusta. Ei ole minkäänlainen vaihtoehto, ei enää lapsia. Toki ja onneksi mun sterilisointi tehokkaasti estää tämän. Huoletonta aikuisten kanssakäymistä, ilman pelkoa maan täyttämisestä. Tehköön nuoremmat sen puolestamme. Mikäs, on meillä yhteensä 4 nuorta, joilta voimme jälkikasvua jossain vaiheessa odotella. Mummina oleminen voisi olla aika mukavaa.

Siskolla kun on se ihana pieni Terapeutti. Mun rakas siskonpoika, olen saanut harjoitella leikkisästi miltä tuntuisi olla mummi. Aika mukavaa. Saan hellitellä, halia ja suukotella. Kuitenkin ilman kasvatusvastuuta. Voi aina luovuttaa ihanan ja rakkaan paketin takas äitinsä hoiviin. Mun oman rakkaan Terapeutin. On meinaan aika täysivaltaista terapiaa kun Terapeutin näkee. Mä sulan. Se hymy, se valloittavuus, se eloisuus ja ilo minkä se paketti mukanaan tuo. Silloin väistyy kaikki murheet. No hups. Siirryttiin vauhdikkaasti aiheesta toiseen. Vaihdevuosista mummiuteen. No, onhan toi aika luontainen elmänkulku?

Tulevana vkl olemme lähdössä ns. perheristeilylle. Mä ja RM ja meidän nuoret aikuiset. Luvassa hurjaa menoa, pelottavia tanssiaskelia lattialla. Nuorille myötähäpeää mahdollisen humalatilan yllättäessä meidät vanhemmat. Eka kerta kun nuoret tapaavat toisensa lapsuuden aikojen jälkeen. Hiukan jännittää. Valitsimme turvallisen maaperän, ei kenenkään maalla. Ollaan kirjaimellisesti poissa maasta, veden varassa. Eikä kukaan pääse karkuun.

Musta tuntuu vahvasti siltä, että RM:n kanssa olemme nyt turvallisilla ja vakailla vesillä (ihan pakko käyttää tätäkin aasinsiltaa edellisestä kappaleesta) ja pidämme kiinni samasta ruorista. Suunta on merikartasta katsottu ja matka menee kuin vene vesillä.

RM hakeutui myös ehdotuksestani psykoterapiaan. Käsittelemään eron aiheuttamia syviä verestäviä haavojaan. Mulla on voimakas tunne siitä, että olen rakastettu ja mulla on lupa rakasta. Merkitsee meinaan aikalailla että Mies on valmis terapiaan, ja meidän yhteisen hyvän eteen. Voiko tuota miestä olla rakastamatta?

Kuin sikaa teurastaisi.

Juuh, ei mitenkään mieltäylentävä olotila.

Mulle tulee ikää, tai ainakin oireita joita tulee naisille ikääntyessä. Mutta ei normaalisti 43-vuoden iässä vielä, sanos lääkäri.
Olen siis edistyksellinen? Onhan noi mun lapsetkin olleet atomiajan lapsia, oppivat konttaamaan ja kävelemään huomattavasti normaalia aikaisemmin. Vanhemmalla pojalla oli ekat mustapäät ennen kuin täytti 1-vuotta. Joten ei siis ihme että mulla on jo alkavia vaihdevuosioireita? Atomiajan lapsien äidillä.

Ei ole kivaa kun koko elämä on pelkkää rättikemua. 15 päivää elämää, tosin siellä väleissäkin tihuttelua, ei siis väleissäkään normaalia. Sitten hana auki täysille, mitkään suojat ei riitä ja kivut ihan kiitettävät. Tätä sitten sen 7 päivää. Niin, ja mun ja RM:n tapaamisrytmi tuntuu osuvan  juuri niihin 7 päivään kun ollaan hanat auki. Voihan tana ja ttu.

Kävin lääkärin kanssa asiaa purkamassa. Otetaan nyt kokeita, papaa ja hormonikokeita. Ne sitten antaa viitteen siitä, onko kyse vaihdevuosien alkuasteesta. Lisääntyneestä vuodosta, tihentyneestä ja lyhentyneestä kierrosta. Voihan kikkare, siis puhunko ihan oikeasti vaihdevuosista, siis minä? Ei tuu kesää.

Pitää vissiin alkaa pitämään päällään vain punaisia housuja, vaihtaa lakanat punaisiksi, tapetitkin voisi tehdä sellasiksi punatäplällisiksi. Katos kun rapatessa roiskuu, kuin sikaa tapettaessa.

Hyvää päivää vaan.

To Do nro 8.

Nyt mittari täyttyi. Pääsin suorittamaan TO DO-listan nro 8.
Oli taas pitkä piinaviikko töissä. Oli perjantai ja mulla väsy päällä. Kotiin teki mieli, oma kultakin on taas täällä. RM kuitenkin oli mun isän luona mun työpäivän ajan ja olin itse luvannut mennä äidille laittamaan uuden modeemin kiinni. Jouduin kuluttamaan aikaa Willassa Willailemalla. Willailu nyt oli ihan mukavaa, näin pari tuttuakin. Ostin sukkia ja puseron. Sitten pitikin lähteä äidille lompsimaan.

Huomasin kuitenkin että onkin vessahätä ja äidille sen verran pidempi kävelymatka, että päätin poiketa ennen kävelyyn lähtöä vessaan. Vessaan oli jonoa ja päätin jäädä vessan ulkopuolelle odottamaan että jompikumpi luukuista vapautuu. Siihen ryntää takaani nainen kovalla vauhdilla, avaa vessan oven ja sattumalta juuri sillä hetkellä vapautuu myös toinen vessoista. Nainen ryysii kovalla vauhdilla kohti ovea. Meinaan työntä jalkani eteen ja kampata naisen. Väsymys painaa, selkää särkee, rakko ratkeaa ja joku kehtaa ryysiä mun ohi!
Napautan naiselle, että olin tässä ulkopuolella jonossa kun sisällä on kumpikin vessa käytössä. Hän tokaisee mulle kiukkuisen töykeästi "Mitä sitten täällä ulkopuolella seisoskelet? Mene vessaan siitä!" No minähän menen ja nopeaan, jotain urputtelen naiselle ja hän urputtaa takaisin. "Minä ainakin haluan vessaan"

Käyn vessassa, liruttelen ihan rauhassa, hitaasti nautiskellen, kierosti hymyillen. Toinen vessan luukku pysyy varattuna, siitäkin hyvilläni. Odota nainen, odota. Nainenkin jäi ulkopuolelle odottamaan, ihan kuten minäkin, ei tullut ahtaaseen vessaan odottamaan luukkujen vapautumista. Pesen kätenikin vielä yhtä hitaan nautinnollisesti, ihan kiirehtimättä. Kieroutunut väsynyt mieleni nauttii ja hymyilee kieroa hymyään.

Lopulta olen valmis, menen vessasta ulos leveästi hymyillen ja sanon naiselle "Oikein hyvää perjantaita sinullekin." Hän vastaa, juu kiitos. Jatkan matkaa kieroutuneen hyvillä mielin. En tällä kertaa vain alistunut, hymyillyt ja niellyt. Mä hymyilin ja annoin takas. Hah!

Eli TO DO-lista ja nro 8. Ole itsekäs ja sano EI!



1. Auta täysin tuntematonta pyytettömästi.
2. Sano joka päivä vähintään 2 kiitosta. (viikon ajan)
3. Naura sydämestäsi vedet silmissä. 18.10.12
4. Anna itsellesi kerran päivässä anteeksi. (koko elämäni ajan.)
5. Ota joka päivä kuva jostain tärkeästä, kauniista, merkityksellisestä. (yhden viikon ajan)
6. Anna anteeksi ja unohda.
7. Pyri tuottamaan iloa toisille ihmisille.
8. Ole itsekäs ja sano EI.   2.11.12
9. Ole epäitsekäs ja sano KYLLÄ.
10. Ole yksi kokonainen päivä valehtelematta, edes valkoista valhetta. (tämä on vaikeampaa kuin voisi kuvitella)