Uskomattomia suorituksia!

kyllä mä pikkuhiljaa alan liputtamaan G.n puolesta ihan kunnolla!

Olen tehnyt uskomattomia suorituksia tämän kesän aikana kropallani. En muista koska viimeksi olisin näihin yltänyt. Toki olen tehnyt pitkiä lenkkejä esim. viime kesänä Pärnussa. Mutta nyt jaksan selkeästi paremmin kuin esim. viime kesänä.

Kalusin esim asuntomessut 6h aikana, Koko ajan en tietenkään ollut jalkojen päällä, sillä välillä käytiin kahvilla, eväillä, tai vain istuttiin jonkun ihastuttavan talon pihalla. (voisinkohan vielä kerran kirjoittaa esim?) Mutta suurin osa tuosta kuudesta tunnista oli kuitenkin kävelyä ja liikkumista. Tuon saman päivän iltana osallistuin vielä Torin rytmeihin kahden tunnin välissä olleen tauon jälkeen. Rytmeillä hypin ja tanssin, ja vielä fillaroin mennen tullen matkat kotiin ja keskustaan. Seuraavana aamuna jalat kantoi edelleen. Palautuminen on selkeästi nopeampaa verrattuna edelliseen.

Eilen vietin päivän Tallinnassa ystävän kanssa. Emme kulkeneet bussin mukana, vaan halusimme liikkua itsenäisesti kävellen. Kävelimme satamasta ostariin, siellä jolkottelimme kaupasta toiseen. Matkasimme tuon jälkeen kävellen vanhaan kaupunkiin ja kävimme syömässä ja jolkottelimme vanhan kaupungin torilla. Sieltä kävelimme vielä satamaan. Jaksoin ilman ylimääräisiä lepotaukoja. Laivassa alkoi ottamaan rappujen kiipeäminen koville, mutta onnistuin silti, kaiteesta itseäni eteenpäin repien. Levon jälkeen olo normalisoitui nopeasti. Osan tuosta matkasta kävelin KORKOkengillä, jotka ostin Tallinnasta!

Mattopyykillä kävin viikko sitten ja jaksoin pestä 3 isohkoa mattoa. En kyllä ihan putkeen, oli pakko levätä välillä, sillä selkä ei kestänyt.

Kotona siivosin Heviletin huoneen niin, että siirtelin kaikki huonekalut irti seinistä, ja imuroin ja pesin listat ja lattiat sieltä takaa. Huone raitistui ihmeellisesti. Samaan putkeen pesin vielä Heviletin ikkunan ja asensin ikkunaan bambu-verhon. Muutaman tunnin suoritus. Tänään ohjelmassa Heviletin huoneen sohvanpäällisten pesu ja verhojen vaihto. Sitten se huone on valmis ottamaan väsyneen alokkaan ekalle kotilomalle, jonka ajankohdasta ei oo tietoo.

Kävin marjametsällä miniän kanssa. Kyyristelin ja söin mustikoita. Olen käynyt intervallijuoksulenkeillä. (Nyt tauko, sillä mattopyykilla kaaduin ja teloin nilkkani) Mitä mulle tapahtuu?

Ihan käsittämättömiä suorituksia. Uskomattomia.

Tosin, nyt täytyy muistaa, että en ole töissä vaan pitkällä lomalla. Alla ei ole työpäivien rasitusta. Tilannne muuttuu kun työt alkaa ja työn rasitus tulee alle. Mutta jännityksellä odotan, jaksanko työn paremmin kuin ennen? Olen kaiken lisäksi lupautunut tekemään osan vuodesta pidempää päivää. Työni muuttuu siis raskaammaksi. Meillä jouduttu vähentämään koulun alasajon takia henkilökuntaa. Pakon edessä paikkaan jääneet työntekijät tarvitaan koulun jälkeen iltapäiväkerhon toimintaan. Kerho ei pyöri, jollei täyden päivän tekijöitä ole riittävästi.

En suoralta kädeltä suostunut tekemään koko vuotta kahdeksan tunnin päiviä, mutta neuvottelemalla sain soviteltua itselleni erikoisen työrytmin. Teen 2kk 8h päiviä ja sitten taas 2kk 6h päiviä. Mulla on vaihtopari, joka tekee mun kanssa nuo vuoroon. Saimme näin yhden kokonaisen työntekijän iltapäiväkerhoon.

Kevan ja neurologin ja sossun kanssa neuvotellen, purimme mun osatyökyvyttömyyseläkepäätöksen pois. Kevan mukaan saan sen kyllä helposti yhdellä lääkärintodistuksella takaisin, kun se kerran on mulle jo myönnetty. Joten siitä ei huolta. Nyt haluan takoa kun rauta on kuuma.

Mutta älkää saako väärää kuvaa, en todellakaan ole ihmeen kautta parantunut. Tässä nyt lähinnä tuo kropan kestävyys on lisääntynyt. Tuntohäiriöt, tasapainovaikeudet, jäykkyys, fatiikkikohtaukset, rakko-ongelmat ja kiristävät vanteet on edelleen olemassa. Mutta niiden kanssa olen jo aikoja sitten oppinut elämään.

Saa tykätä.

Varuskunnassa.

Jatkoa siis edelliseen, joka katkesi rannalle lähtöön. Lue edellinen postaus vaikka ensin.

Tuli sitten aamu, se intti-aamu. Heviletti ja kaksi kaveriaan lähtivät meidän kyytiin. Vietiin pojat tuohon runsaan17km matkan päähän.  Tohon naapurikuntaan, Riihimäen viestirykmenttiin. Mun isä lähti viemään ja mä tietenkin tunnollisena äitinä aina mukana.

Pojat pulisi takapenkillä minkä kerkesi. Heviletti oli vetänyt tukkansa kunnolla siiliksi, muilla oli vedetty vain korvat näkyviin, ja tukka sen päällä oli melkosen pitkä. Mä sanoin pojille, että voi voi. Teitä odottaa tukanleikkuu....(ei hajuakaan mitkä ne rajat on, mut ne näytti kyl melko pitkiltä), lisäsin viel et teille tulee tollanen yhtä lyhyt ku ex-Heviletillä. Pojilla meni varmaan kurat housuun, ilmeet oli aika järkyttyneet. Olen kamala, tiedän sen. Poikia jännitti varmaan muutenkin, ja mä viel lisää ytyä pyttyyn hiukset-pois, pelottelulla.

Tultiin sitten varuskunnan portille. Pojat pomppaa autosta innokkaina ulos (oikeasti innokkaina) ja hymyssä suin. Pyysin poikia asettumaan siihen metsänreunaan ja otetaan kuva viime hetkistä siviilissä. Siihen ne asettu jonoon, musta tulisi hyvä joku_mikä_lie armeijan komentaja. Sitten kamera kassiin ja astahtelen kohti poikia. Nään Heviletin ilmeen (EI ÄITI, et tuu halaamaan). Mä jatkan astelua ja ojennan käteni ja kättelen jokaista poikaa toivottaen "Hyvää alokasaikaa". Rentoutui Heviletti, ei tullut yleistä nolaamistilannetta.

Mä palasin autolle, istuin isän viereen ja hymyilin. Sitten se tipahti, se kyynel. Olin herkistynyt äiti.
Tulin kotiin ja ihmettelin. Hetken ihmettelyn jälkeen sain spurtin ja ryntäsin Heviletin huoneeseen. Pesuun kaikki mikä irtoaa! Lakanat, tyynyt, peitot ja matto. Hujan hajan olevat pyyhkeet ja vaatteet pyykkiin. Sen jälkeen imuroiminen ja lattianpesu. Nyt odottelen kuivunutta mattoa saapuvaks kotiin ja se sinne lattialle.
Ikävää vain on se, että sain onnekkaasti pestyä myös pojan hajun pois huoneesta. Mutta uskoisinpa, että ekalla lomalla tutut tuoksut saapuu taas.

Heviletiltä on tullut muutama tekstiviesti joissa kertoo suurinpiirtein näin; " Täällä omaa aikaa noin 45min, hiljaisuus 23.00. Täällä pitää oppia ulkoa paljon kaikkea paskaa, ja jalat tohjona kun pitää seistä koko ajan. Mutta muuten menee viel ihan hyvin. Kun tulet, tuotko käteistä rahaa, aurinkorasvaa ja jotain auringonpolttamaan ihoon. Jos jotain asiaa, laita viesti, vastaan kun ehdin"

Huomenna menen Hevilettiä katsomaan. On tapaamispäivä.

Naps!

Huomenta, tai aamupäivää. Mun huomen kuitenkin.

Heviletti on on nyt millin siilin omistaja. Käytiin Pompun ja Siilitukan luona päivää ennen inttiin lähtöä. Vietiin sinne samalla Toffo, jonka tarkoitus oli kouluttaa niiden Data-pentua kissojen tavoille. Se ei sitten mennyt ihan nappiin. Toffo osoittautui jo liian vanhaksi, mukavuudenhaluiseksi ja laiskaksi, jotta olisi jaksanut paneutua pentuun. Joten 2 päivän oleilun jälkeen, Toffo haettiin takas kotiin. Ei se enää jaksa, vanha kolli pieniä riiviömäisiä pentuja.

Mutta sillä reissulla siis hävisi Heviletin tukka. Se teki kipeää mun sydämeen, ja Heviletin kanssa. Oli se operaatio. Ihan ekaks oli ongelma päästä sinne kissan kanssa. Ei saatu mistään kyytiä, sitten bussilla vaihtojen kautta kissanboksi mukana. Heviletti sitä boksia kantoi, kun mä en jaksanut. Ihmisten ilmeet oli erikoisia, kun katselivat näkyä. Pitkään nilkkoihin saakka ulottuvaan nahkatakkiin pukeutunutta pitkätukkaista liehulettiä, joka kantaa kissanboksia ja lepertelee siellä oleilevalle panikoivalle kissalle. Eiks Hevityypit voi olla helliä? Hä?

Ai niin, ne hiukset. Mä harhailen koko ajan, olin eilen Torin rytmeillä ja ilta venähti ja nyt vähän harhailuttaa päässä. Näin KK:nkin, ja sen kanssa vietettiin aikaa. Ja taas harhauduin. Siis se tukka!

Mä menin vessaan missä Heviletti istui tuolilla odottamassa. Halusin vielä kerran kammata sen tukan. Tästä Heviletti on tykännyt aina, ja mä myös. Se on ollut sellanen meidän juttu. Ollut aina sopiva tapa koskettaa toista. Hiusten harjaamisen tiimoilta. Mä siis harjasin sitä, oikein nätiksi ja sileäksi, mulla melkeen tippa silmässä, tai oikeasti olikin. Pyyhin pois. Sen jälkeen kuvattiin tukka takaa, kuinka pitkä se onkaan, ja kiiltävä ja nätti, vaikakin ihan hiirenhäntä siitä tuli kun palmikolle letitettiin.

Kampaamisen jälkeen Pomppu letitti sen, hiirenhännäksi. Sakset asettuivat aivan pään ja letin väliin ja näin miten Heviletti painaa silmänsä kiinni tiukasti, huulet kireinä toisiaan vasten, se on ihan hengittämättä. Ja mulla taas tippa silmässä, enkä hengitä mäkään. Kuuluu rouhivaa ääntä, mä kuvaan joka hetken, sakset leikkaa pitkää tukkaa, ja naps. Siinä se on, hiirenhäntä irtonaisena Heviletin päästä. Annettiin se sen käteen, hypisteli, katseli ja huokasi.

Se oli se vaikein hetki. Sen jälkeen alkoi saksilla lopputukan lyhennys ja viimeiseen vaiheeseen saimme sitten käyttöön koneen, jolla vedettiin se millin siili.

Mä hyperventiloin varmaan parissakin kohtaa. Pomppu sanoikin, että susta ei nyt oikein ole hyötyä tässä hommassa...ei ainakaan henkistä tukea. No ei kai! Ei voi tai kykene! Kummallehan tää oli vaikeampaa, mulle vai Heviletille?

No, siinä se sitten oli, millin siili. Heviletti jäi sitten yksin vessaan, vaihtoi vaatteet, peilaili itsensä rauhassa ja lopulta astui meidän silmien eteen, kun oli saanut itsensä selville vesille. Hymy, sen huulilla olikin hymy! Niin oli muuten meidänkin! Komea mies paljastui tukan alta. Mä melkeen järkytyin kun näin poikani kasvot usean vuoden jälkeen selkeästi, ilman valuvaa hiusputousta.

Heviletti istahti sitten siilitukan viereen. Siinä ne istui vierekkäin, ja kuinka samalta pojat näyttivätkään! Ei enää tarvii miettiä kumpi vaihtui sairaalassa, selkeästi ne on veljeksiä. Siilitukka sanoi, että miksi oot pitänyt sitä Hevilettiä niin kauan, sä oot komee noin! Lyhyt sopii sulle! Samaa mieltä olimme kaikki.

Kotiin kun tultiin, oli Heviletin ryhti noussut. Tykkäsi itekin!

Nyt tuli lähtö rannalle. Kirjoitan myöhemmin tarinaa siitä kun veimme Heviletin varuskunnan portille.

Huh hellettä ja haipakkaa!

Siis loma on tätä.

Tuntui että eka viikko meni ihmetellessä. Eli palautuessa työn rasitteista. Nyt ei meinaa aika riittää. Tapahtumaa, kutsua ja äksöniä ilmaantuu niin, että happi loppuu. Mutta että nautin! Välillä pitää ottaa erätauko ja vetää päikkäreitä, että jaksaa pompata seuraavaan rientoon.

On tiedossa vielä; Tallinnan matkaa, kaksi eri mökkijuttua, musafestarit kotokaupungissa, 4 eri juhlat, Heviletin inttiinlähtö (kyllä, se on ihan oma tapahtumansa ja ansaitsee tulla luetteloon), Piru-ryhmän tapaaminen, tyttöjen oma hurvittelureissu jne... Eli paljon. Osa menee toistensa kanssa lomittain ja saa todella miettiä mihin menee. Tärkeysjärjestystä täytyy laittaa.

Paljon on jo tapahtunut. Rannalla lokoilua tietenkin, se kuuluu mun kesään tiiviisti. Toisaalta tänä kesänä tuo rantailu jäänyt selkeästi vähemmälle. Niin paljon muuta puuhaa, että sinne ei ole ehditty kuin muutamia kertoja. Mutta nekin olleet kaikki nautittavia. Yhden iltauinnin pääsin nautiskelemaan. Ne on ehkä parhaita, vesi on kuin linnunmaitoa ja aurinko laskee ja kultaa tyynen veden. Itse lipuu vedessä hiljalleen eteenpäin katsellen, aistien tunnelmaa.

KK:n luona pari iltaa vietetty. Juteltu, naurettu, oltu filosofisia ja taas täydellisiä hassuttelijoita. Ihana immeinen! Ystäviä tavattu terassilla, kuten juuri eilen. Mukava ilta ja tarpeellinen. Ilman tuota ystävää, olisin hurjan paljon köyhempi. Kuljettu jo pitkä matka yhteistä tietä. Työ meidät yhdisti, ja ystävyys syttyi.

Mutta sananen taas MäSästä. Tuntuu että Gilenya sopii mulle oikein hyvin. Kaikki alussa olleet sivarit on poistuneet. En havainnoi enää mitään. Sydän pamppailee nätisti, suussa ei aftoja, limakalvotkin rauhoittumaan päin. Väsymys on palautunut mun normaaliin väsymykseen.

Mutta musta tuntuu, että jalat saa virtaa, voimaa. Olen käynyt vuosien jälkeen taas juoksemassa. Ihan vaan intervallijuoksua, mutta juoksua kuitenkin. Ekalla kerralla sain juostua osissa 600m, tokana päivänä vain 400m. Mutta siinä teinkin virheen. Ei olisi pitänyt juosta kahtena peräkkäisenä päivänä. Välipäiviä pitää pitää.
Kävin fyssen kanssa tradition mukaan ulkona syömässä vikana kesän kertana. Eli firman piikkiin. Juteltiin siinä tosta juoksusta. Antoi vinkkejä miten kannattaa aloittaa tai jatkaa tästä eteenpäin, ettei tee itselleen hallaa. Eli intervallijuoksua vain kahtena päivänä viikossa. Myöhemmin kertoja voi lisätä, jos tilanne pysyy hyvänä. Eli näin.

Nyt pidän huilipäivää kotosalla. Ihan poikki ja pakko ladata henkistä ja fyysistä akkua. Huomenna taas tiedossa menokas päivä, ja siitä menokkuus jatkuu koko ensi viikon.

Mut hei, nautitaan!