Jälkipyykki.

Jälkipuinnit Venäläisestä juhlinnasta käyty. Mä ite pidin todella tuosta lämpöisestä perheestä. Pomppu ei ole koskaan kertonut että kuinka lämminhenkinen perhe heillä on. On pikemminkin vähätellyt ja kertonut varsinkin äitinsä oleman hiukan kylmä ja hymytön. Äitinsä ei juurikaan näytä tunteitaan, ei ole puhelias eikä tee itseään tykö. Äitiä on vaikea miellyttää. Mä en kokenut asiaa noin, päinvastoin. Pidin todella Pompun äidistä. Moneen kertaan illan aikana otti muhun kontaktia, neuvoi mua, hymyili ja nauroi. Pompun puheiden mukaan äitinsä ei koskaan esitä mitään. Jos pitää, sen näyttää, hänen suosioonsa vaan on vaikea päästä.

Nyt sain äsken Pompulta viestiä, että kaikki ihastui meidän perheeseen. Isän mukaan mun luonne on ihailtava. Kuulemma olen sellainen energisen eläväinen, iloinen ja menevä. Nämä siis Pompun kautta välitettyjä sanoja hänen vanhemmiltaan. En ole asiaa yhtään värittänyt, tai lisännyt. Hämmentävää, sillä en ole kuitenkaan parhaimmillani. Mutta ilmeisesti ei olla totuttu suomalaisen naisen olevan tämän tyylinen. Pompun isä on soitellut sukua ympäriinsä Venäjää myöden ja kehunut kuinka hyvän anopin hänen tyttärensä on saanut itselleen. Nyt on rauha ja turva. Häkellyttävää, mutta kuka ei olisi iloinen saadessaan positiivista palautetta? Se ken ei ole, voikin sitten heittää ekan kiven.

Tiedän nuorten suunnittelevan häitä. Mielessäni pohdin millaiset niistä tulee. Luulen että mennään enemmän tuonne ortodoksiseen ja Venäläiseen perinteeseen. Joten häät tulevat olemaan erillaiset. Ainakin ääntä, laulua ja tanssia, ja niitä jo tutuksi tulleita skoolauksia ja puheita. Täytyy muistaa silloin(kin) vain kastaa huulet skumppaan. Muuten voi anopin mopo karata häissä. Täyty yrittää käyttäytyä julkisesti kuin anopin arvolle kuuluu. Öh, juups. Noita mopon karkaamisia on nähty tässä menneen vuoden loppupuolella kiitettävästi. Jos nyt vähän aikaa tasasta tappavaa vahtia. Sillain tyyliin -etana?

Mun mieliala on nousussa. En ole pian kolmeen päivään enää itkenyt, mutta rankka väsymys painaa päälle edelleen. Tajutonta tää loputon väsymys. Olen ulkoillut, syönyt maltillisesti, levännyt ja hiukan siivoillutkin. Eli koitan pitää itsestäni huolta. Pitkään jatkunut ressi ottaa nyt omansa, on takaisinmaksun aika. Edelleen kiikun ja kaakun saikun ja töihin menon partaalla. Hetkittäin olen menossa töihin, seuraavana hetkenä taas tajuan etten mä jaksa. Koko ajan enemmän tuntuu kääntyvän sen saikun puoleen. Mun on varmaankin valittava se, vaikka kynnys töistä poisjäämiseen on valtava. Olen todella huono saikuttamaan. Jos kuume on korkea, kykenen helposti. Mutta väsymys ja voimattomuus on mulle heikkoutta, ja en halua mennä lääkäriin valittamaan sellaista. Vaikka tiedän mulla olevan se kirjainlyhenne, joka aiheuttaa tän loputtoman väsymyksen, Mutta millä selitän sen itselleni niin, että kykenen lepäämään, hyvällä omallatunnolla? En ole tätä taitoa oppinut 7-vuoden aikana. Opittavaa ja hyväksyttävää on edelleen siis.

Ai niin. AD on edelleen kuvioissa mukana. Lähti sinne Thaimaaseen lomalle. En ole kait muistanut sitä kirjoittaa? On soitellut ja viestitellyt mulle sieltä. On ikävissään. Ikävöi niin kotiin kuin muakin. Kotia enempi. Mulla ollut ystäväni asioissa niin paljon puuhaa, että ikävä jäänyt vähemmälle. Tänään se ikävä iski taas päälle kun AD soitti ja jutleltiin vähän pidempään. AD palaa 15pvä kotiin. Nähdään sitten sen jälkeen kun nukkunut aikaeron pois. Jänskättää nähdä kuukauden tauon jälkeen, vieläkö on sama tunne olemassa? Itseasiassa tuo kuukausi mikä ehdittiin tapailla ennen AD:n lähtöä oli enemmän sellasta pintaa. Nyt kun palaa ja jos/kun tapailu jatkuu, alkaa todellinen tutustuminen, muuallakin kuin makkarin puolella. Oikeassa elämässä, yhdessä puuhaillen. Odotan tuota aikaa ja hetkeä. Olen kyllä jalat maassa, en lentele pilvissä. Mutta on sentään perhosia mahassa. Perhoset on hyvä, on. Mä odotan että pääsen siihen niin mukavan tiukkaan halaukseen. Sellaseen halaukseen, missä ei oo epävarmuudella tilaa. Hän halaa tiukan lämpimään, tahtoo suoraan ihon alle ja kiinni. Samanlainen ku mä, ihon alle täytyy saada sukeltaa. Mä myös henkisellä tasolla, sitä aion tehdäkin kun tavataan ja jatketaan. Jotenkin oletan että jatketaan. Tosin, mulla on ne muutama tarkka kriteeri vielä jäljellä, joihin en ole saanut vastausta. Jos näissä ei osu yksiin, mä en jatka, vaan tää jää taakse.

On asioita jotka on mulle niin tärkeitä, etten lähde suhteeseen jossa ne ei toimi. Näissä olen ehdoton ja joustamaton. Se on sitä aikuisuutta ja kokemuksen tuomaa viisautta.