Olin eilen illalla/yöllä kesäkollin kanssa harjoittelemassa hämärä/yökuvausta. Olimme suunnitelleet reissua 4.6 saakka. Koskaan ei tiemme kohdanneet sillä tavalla. Olimme kuitenkin sen jo suunnitelleet ja se oli syytä toteuttaa. Eilen illalla sää ja aikataulut kohtasivat ja tiemme yöhön kävi.
Aloittelimme järkkäreidemme tutkimisen valoisan aikaan, harjoittelimme niiden eri toimintoja, kiersimme etsimässä sopivaa kuvauspaikkaa minne jäädä. Muutaman rannan jälkeen päädyimme lopulta tuttuun paikkaan ja kiipesimme kallion laelle. Ilta alkoi hämärtymään ja kuvaaminen pääsi vauhdilla käyntiin. Mulla oli sievä punainen LED-taskulamppu ja KK:lla otsalamppu. Mä pyrskähdin useampaan kertaan riemukkaaseen nauruun, sillä homma ei ollut kovin vakuuttavan näköistä. Mulla lamppu suussa ja toisella otsassa. Kamerat eivät kuvanneet, tai ne yli/alivalottuivat, tärähtivät tai jokin säätö aina pielessä. Yössä kuului vuoroon huutoja, ei tuu mitään! Tää ei kuvaa! Pelkkää mustaa näkyy, tää ei tarkenna! Jne...Mutta opimme kuitenkin jotain kameran käytöstä. Esim. että kannattaa lukea oman kameran käyttö-ohjeet...
Hirvikärpäset hyökkäsivät kimppuun, sain kaivella niitä KK:n tukasta eräänkin kerran. Oli urakkaa saada ne kiinni puolipitkästä tukasta. Mua ne ei niinkään vaivanneet, mä kait haisen pahalle? Oli taas kovin mukavaa ja helppoa oleminen. Oli myös hyvin symbolinen ilta. Se oli kesän viimeinen ilta, syys saapui hiukan kotiin tulomme jälkeen. Syksyynhän yleensä heilastelumme on päättynyt. Niin nytkin, mutta syys ei ollut syynä. Syynä oli RM. Mua jännitti ehkä hiukan, olinhan kesän aikana saanut kokea kuumia ja huumaavia hetki KK:n kanssa. Halusin todella nähdä mikä on mun tilanne, mitä mun sydän sanoo kun nähdään livenä? Yhteydessä toki olimme, mutta vain viestein.
Tunsin suurta lämpöä, luottamusta ja ystävyyttä ja hivenen vielä sitä poltettakin. Se polte on meidän yhteinen juttumme, se jokin jonka toisissamme sytytämme kerta toisensa jälkeen. Nyt se polte oli hempeää hiillosta, ei polttavaa ja kuumaa. Kun olimme lopen väsyneitä kuvaamiseen, kävimme kalliolle istumaan kietoutuneina samaan filttiin ja katselimme pimeää yötä. Tähtitaivas olisi kruunannut hetken. Siinä vierekkäin lämpöisen filtin alla juttelimme paljon. Mä lähinnä RM:stä ja siitä että juttu on nyt jo vakavalla pohjalla. Hän sen jo olikin päätellyt. Totesimme kuitenkin, jos tilanne olisi toinen, piehtaroisimme nyt tuossa kalliolla istumisen sijaan. Sen jälkeen seurasi hiljainen hetki....ja oli pakko nousta, kerätä kamppeet ja lähteä. Mä omaan kotiini ja KK omaansa. Turhia riskejä on turha ottaa.
Olin ilmoittanut RM:lle että lähdemme kuvaamaan. Joten on puhdas omatunto, mikään ei paina mieltä ja on hyvä olla. Nyt, eilisen jälkeen tiedän minne sydämeni kuuluu. Ei tarvitse yhtään jossitella tai empiä. Nyt voin näyttää onneni jo ulospäin. On myös onni omata tuollainen mies, joka ei pomppaa takajaloilleen vaikka tiesi mun olevan toisen miehen kanssa liikkeellä. Mustasukkaisuutta oli ilmassa, mutta sillä tavalla sopivasti. Sillä tavalla että se oli mukavaa, ei ahdistavaa.
Hei, mä alan oppia sanomaan "parisuhteessa". :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti