Kun tervehdin...

itseäni.

Olin 3-vuotta sitten liki 20 kg painavampi. Mun lyhyessä varressa se on todella paljon liikaa. Nytkin vielä on hiukan liikaa, ei enää paljoa. Ihan langanlaihaksi en halua, sillä silloin olen vain roikkuvaa löysää nahkaa. Nahkaa jonka voisi erkkateipillä vaatteiden alle jemmata. Pienen mukavan pyöreyden ja pehmeyden haluan säilyttää. Ihan jo miestäni ilahduttaakseen, hän kun ei langanlaihoista niin piittaa. Mutta haluan päästä ns. normaalipainoon ja siihen on matkaa enää 3kg. Eli ei paljoa se. Eipähän enää lääkärit pääse huomauttelemaan painostani. Sitä ihan riittämiin olen saanut kuulla. Tuo normaalipainokin on laaja käsite, sen sisälle mahtuu hoikka ja sellainen jolla vielä pehmeyttä. Mä jään sinne missä vielä sitä pehmeyttä.

Painohallinta kyllä tehosi, se normalisoi mun verensokerit ja uhka lääkityksestä poistui. Yleinen jaksaminenkin parani, sekä oma itsetunto. Enemmän sain kun luulin. Onnistuin painonhallinnassa ilman mitään ihmeellisiä kikkakolmosia, ihan vain syömisiäni muuttamalla. Pienensin ruoka-annokset, lisäsin hedelmiä ja kasviksia, jätin valkoisen leivän ja karkit pois. No, karkkia tulee edelleen syötyä, joskus.

Jos lähden ravintolaan syömään, otan ihan mitä haluan, en siis ole rajoittanut elämääni liikaa. Nautin herkkuja silloin tällöin. Kun herkkuja syö harvoin, se ei painoa nosta. Se mitä joka päivä suusta alas ahmit, on se mikä määrittää painonnousun tai laskun. Sen opin tällä taipaleella. Liikuntaa en juurikaan MäSän takia ole voinut lisätä, joten se painonhallinta on keskittynyt syömisen hallintaan. Liikkuminen tosin on nyt mukavempaa kuin aiemmin, ei niin raskasta.

Mutta miten tämä liittyy itsensä tervehtimiseen? No sillä tavalla... Kuljin vauhdilla luokasta ulos ja sisään, oli miljuuna hommaa hoidettavana ja taisin kirjaimellisesti mennä tukka putkella. Ihmisiä tuli ja meni ohi ja tuli vastaan. Moikkailin minkä kerkesin. Sitten yhdessä mutkassa sanoin vastaantulevalle, "Moi"...odottelin vastausta.  Ei tullut, näin vain hömistyneen ihmisen jolla suu auki. Se olin minä, luokan ulkopuolella olevassa peilissä. Sitten tervehdin uudelleen. Tervehdin uutta minää. Se ei näyttänyt pahalta. Sillä oli suht normaali vartalo, vähän maggaraa vartalolla (hiukan liikaa vielä), uudet hiukset, hienot kynnet ja tiukat farkut. Se olin uusi minä. Uuden elämän kynnyksellä. Siis terve uusi minä, tervetuloa tähän elämään!