Olen saanut kokea paljon. Niin sitä suolaa kuin sokeriakin. Eikä kesä ole vielä päättynyt.
Olen saanut olla huumaavan kesäkollin huomassa. Saanut nousta siivilleni, saanut kokea taas mitä on olla nainen. Saanut kokea ihastumisen tunteen, odotuksen, kaipuun, toiveet. Osa täyttyi, osa ei. Mutta olen lopputulokseen tyytyväinen. Ainakin olen elänyt kokien. Suhteeksi en ihan osaa mun ja kollin juttua sanoa, mutta jonkinlainen juttu meillä oli. Se ei ole vielä saanut viimeistä leimaansa, odottelemme oikeaa aikaa painaa viimeinen piste. Käydä läpi kaiken ihanan ja päättää sitten siihen. OIh, kiitos kollille, nostit mut jaloilleni. Kannan itseni taas itsevarmemmin kuin ennen. Pää on taas pystyssä ja valmiina menemään eteenpäin. Mitään en kadu, enkä toisin tekisi. Mutta ei, juttuumme ei kuulu arki. Sen jälleen tämä kesä varmisti. Joten en jää suremaan, vaan iloitsen kokemastamme kuumuudesta.
Surua on tuonut suuresti rakastamani Hilman pois meno. Mutta tänään en ole enää itkenyt. Olen selviytynyt päivän itkemättä. Ikävä on, ja se jääkin ainiaaksi. Mutta ihana kun Hilma oli kissamme 11-vuotta. Uskon että armahduspäätökseni oli täysin oikea.
Huomenna saapuu hyvä ystävä kylään ja on suunnitteilla retki lammelle. Grillausta ja valokuvausta.
Ihanaa elää mun elämää. Suolineen ja sokereineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti