.....Pääsi käymään?
Mulla on eräs äärimmäisen rakas ihminen menneisyydestä. Olemme yrittäneet moneen kertaan saada suhdetta käyntiin, ei ole koskaan onnistuttu, ajoitus on aina ollut väärä. Nyt olen kesäkollin siirtänyt pois, syys on niin lähellä. Nyt olisi tilaa oikealle suhteelle. Kas vaan, sellainen olisi tarjottimella edessäni. Menneisyyden Mies on käynyt kesän aikana muutaman kerran luonani ystävän ominaisuudessa. Ystävyys ei pysynytkään enää tällä viimeisimmällä vierailulla platonisena, mikä ei ehkä yllätä ketään.
Olen itse suhteellisen aktiivinen ja seksuaalinen ihminen. En kuitenkaan leväperäinen, että etsisin kenet vaan, tai olisin helppo nakki. Ehei, kaikkea muuta. Tarvitsen runsaasti aitoa tunnetta ennenkuin minusta on vällyjen alle piehtaroimaan. Tänä kesänä tätä tunnetta on ollut tarjolla kahdestakin suunnasta. Toisesta tiennyt, että ei koskaan voi tulla mitään vakavaa, ottanut siis rennosti ja kesäkolli asenteella.
Mutta sitten tämä toinen...ei voi ottaa asenteella , että vain kesä, tai vain syksy. Se on asenteella, koko elämä tai hetki kerrallaan. Nyt on hetki kerrallaan. Vietimme 3 ihanaa päivää yhdessä. Kävimme retkeilemässä ja grillailemassa lammen rannalla. Kävimme ulkona syömässä ihan ravintolassakin ja ilta-siiderillä terassilla. Viimeinen ilta rauhallisesti mun kotona, sohvan nurkassa telkkaria katsellen, kainaloon käpertyneenä. Nyt menneisyyden Mies lähti kotiin ja jäi tyhjä olo. Samalla tyytyväinen mieli.
En aio alkaa rakentamaan pilvilinnaa, pidän jalat maassa. Ja ehkä aavistuksen pää hipoo pilviä, mutta ei aivan. Niin monta yritystä on ollut, että en uskalla lähteä haaveilemaan. Niin, ja välissämme on 200km ja pari muutakin hidastetta. Mikä itseasiassa sopii hyvin, ehdimme punnita asiaa rauhassa kumpikin ja antaa tilanteen edetä hitaasti omalla painollaan.
Mutta voi sitä tunteiden ilotulitusta, mikä tuolla vällyjen alla on. Se on aika huumaavaa, pehmeää, aistillista, hidasta ja polttavaa. Aikaa ei ole, eikä ympäristöä, vain me kaksi. Se on aika täyttävä tunne.
Miten mun pitkäaikainen nunna-elämäni onkaan saanut uuden suunnan. Miehiä ei oikeasti ole näkynyt vuosiin (todella, VUOSIIN). Nyt niitä olisi tarjolla joka tuutista. Mitä tapahtui? Muutuinko mä? Onko mun päässä jokin leima? "Sinkku" tai "vapaata riista", tai "tilaa on" ?
Toki tiedän että mun pitkään kestänyt rakkovaivani on estänyt mun seksuaalisen aktiivisuuden. En ole voinut luottaa siihen että rakkoni kestää vuotamatta. Nyt se on operoitu ja se kestää, Uskalsin siis ylipäänsä alkaa haaveilemaan seksuaalisesta elämästä oikean ihmisen kanssa. Toinen tekijä on varmasti runsas painonpudotus. Alan taas muistuttamaan sitä mikä oikeasti olen. Olen saanut itsevarmuutta itselleni. Kannan itseni itsevarmemmin, mikä varmasti näkyy ulospäin. Miehiinhän vetoaa itsevarmuus. Kuten naisiinkin vetoaa jos mies on itsevarma, eikä hiiri.
En ole lähelläkään missivartaloa. Mulla on suloinen (yök) römppämaha mikä on aivan täynnä raskausarpia, alkaa olla maan vetovoima käsitellyt rintojanikin. Vetovoima näkyy niissäkin. Mutta nämä seikat eivät vaikuta muhun. En itse anna niiden häiritä mua. En voi niille mitään. Ihan sama. Eikä ne kyllä tunnu häiritsevän miehiäkään. Ihan kamala kirjoittaa tuo monikossa. Iiks. Mitä on tapahtunut nunnalle?
Nyt lomaa jäljellä muutama päivä, kasaan tunteeni ja luuni. Lepään vielä ja töihin matkaan maanantaina.
Onneksi on vielä mukavat bibbalot ensi lauantaille. Serkkuni 30-vuotissynttärit, 80-luku teemalla. Tarjolla hyvää seuraa, syötävää ja ohjelmaa. Odotan innolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti