Kähinää ja

raakkumista.

Se olis sitten se eka syysflunssa. Korjaan, syysflunssa. Toivon mukaan eka ja vika. Tämä tapahtuu aina kun koulut alkaa. Oppilaat ja henkilökunta palaa lomilta, kerääntyy yhteen ja samaan paikkaan. Pöpöillä on vapaa temmellyspaikka koulun käytävillä, ovenkahvoissa, pöytätasoilla, ihmisten käsissä jne.
Luokassamme on 9 oppilasta. Tällä viikolla heistä on ollut poissa jo 5 plus mä. Loput sairastaa varmaan viikonlopun tai ensi viikon aikana. Pöpöt tuntuvat osuvan aina yhteen luokkaan kerrallaan. Kaatavat sen väen ja siirtyvät seuraavaan luokkaan. Kunnes se pöpö on kiertänyt koko talon. Sitten saapuukiin taas seuraava pöpö taloon ja aloittaa saman mellestyksen.

Itse sairastan nyt kotosalla. Menin vielä eilen töihin, vaikka jo kipeä olinkin. Oli pakko käydä hoitamassa yksi työasia, perehdyttää mun sijainen hoitamaan mun oppilas. Sen tehtyäni lähdin käymään tytessä ja sieltä kotiin nukkumaan. Uni ja kuuma juoma on parhaiten parantavat asiat. Niitä tullut harrastettua hartaasti.

Illalla saapuu RekkaMies mun luokse. Piti nähdä vasta viikon päästä, mutta ikävä paukkaa päälle aika voimakkaasti ja näemmekin jo nyt. Tosin, saa kuuman kuumeisen naisen kainaloonsa, tosin ehkä myös hiukan vetämättömän. Ei sen väliä, kunha saadaan olla yhdessä.

Tieto jutustamme, eikun, seurustelustamme, on kiirinyt ihmisten korviin. Olen saanut monelta suunnalta hyväksyviä ja kannustavia kommetointeja. Vaikka niillä niin väliä, teen kuitenkin aina oman pääni mukaan. Onpa jopa sanottu "viimeinkin, kauan siinä kestikin", ja "onko kihlajaiskahveja tiedossa?"...jne. Edelleen matuskelen sanaa "suhteessa". Ei enää sinkku.

Kesäkollikin otti yhteyttä, tai ottanut useampaankin kertaan. Meidän juttumme jäi ikävästi roikkumaan ilmaan. Hän tietää kyllä että mun tilanne on muuttunut, enkä ole enää saatavilla. Mutta emme ole päättäneet juttuamme. Sovimme että tapaamme vielä. Juttelemme, käymme kahvilla tai syömässä. Ihan varmuuden vuoksi julkisella paikalla. Vaikka sydämeni lyökin RekkaMiehen tahtiin, on kollissa vaarallista viehätystä. En nyt halua tyriä meidän juttua. Haluan kuitenkin nähdä kollin, halata, ja toivottaa hyvää matkaa. Tiedän senkin, että kollin kanssa tulemme aina olemaan ystäviä. Johan sen on aika näyttänyt. Meille vain ei sovi arki. Kesän kuumat yöt kylläkin, mutta ei arki.

Olen onnellisessa asemassa saadessani tuntea näin mahtavia ihmisiä kuin elämääni kuuluu. Saan olla rakastettu ja saan rakastaa.

Mulla on mun aikuiset pojatkin suht tyytyväisiä tilanteeseen. Luulen, että olivat jossain vaiheessa kesää aika pihalla nunnamaisen äitinsä vähemmän nunnamaisesta käytöksestä. Miehet tulivat ja menivät, mä tulin ja menin. Onneksi niitä oli vain kaksi, tosin jonossa oli vielä kaksi, jotka jonoon jätinkin. Edelleen pohdin, onko mulla se kyltti ollut otsassa? "Vapaa, tilaa on?".  Nyt siinä kyltissä pitäs alkaa lukea "varattu ja onnellinen".

Nyt yritän kipeydestä huolimatta laittaa pyykkikoneen pyörimään. Tosin, jos kysyttäisi työkavereilta, se olisi kiellettyä. Ei saikulla saa tehdä mitään. Pitää vain nukkua.

Iltaa odotellessa. :)