Sydäntä rasitettu.

Välillä asiaa MS-taudista. En pidä sitä elämäni keskiössä, mutta tänään sillä oli roolinsa, joten ansainnee taas blogissakin pienen siivun.

Olen ollut MS Diagnoosin haltijana tänä keväänä 6-vuotta. Mulla on kokeiltu kaksi erilaista pistoslääkettä, eka sekoitti sydämen, Rebif. Sitä ehdin pistellä 3-vuotta, nyt menossa toka lääke, Copaxone. Tää Copa on sopinut mulle hyvin. Pahikset on vähentyneet ja pienentyneet tuhotasoltaan. Mutta ihossa alkaa olla aika lailla kudostuhoa ja pistospaikat alkaa olla vähissä. Pakko alkaa harkita uusia lääkkeitä.

Nyt markkinoille on tullut uusi tablettimuotoinen lääke, Gilenya. Pistokset jäisivät historiaan.
Mutta tuolla lääkkeellä on sydäntä rasittavia tekijöitä, se alentaa pulssia aikalailla. Mulla kuitenkin on ollut sydämen kanssa erilaisia broblemia, niin suoralta kädeltä en saanut reseptiä kouraan, vaan sydän tutkitaan laajalti. Tänään oli aamulla heti ensin lepo EKG, sen jälkeen sydänrasitustesti. Poljentaa fillarilla niin maan pirukseen.

Kerroin heti alussa hoitajalle ja lääkärille, että saatan olla tutkimuksen jälkeen jalaton. Eli tarvitsen tukea tai apua noustessani pyörän päältä. Näin heti ilmeistä, että hä? Kun mähän liikun näppärästi kuin vuoripeura. (kuvitelmissani). Kun jalat ovat ok, eli ilman rasitusta ulkopuolinen ei voi mitenkään ymmärtää että olen sairas, tai että jaloissani olisi jotain vikaa. No, jos tarkkoja ollaan, jaloissa ei olekaan vikaa.

Pyörällä polkeminen alkoi. Poljin aikalailla säästellen. Eka 3min meni hyvin. Sitten vastus nousi ja ylämäki jyrkkeni. Se jyrkkeni taas kolmen minuutin kuluttua lisää. Mä poljin edelleen aavistuksen säästellen. Olen oppinut tällaisen tavan mäsän myötä. Säästelen, en anna kaikkea itsestäni, kun tiedän että kävelyynkin tai muuhun aktiviteettiin pitää jättää energiaa. Olen kuin huomaamattani opetellut tämän tavan selviytyäkseni.
Mutta siis olennaiseen. Piti saada sykettä ylemmäs, pyysi lääkäri. Mun oli pakko laittaa se iso vaihde päälle. Lääkäri melkein hypähti siinä vieressä että OHO! Mistä toi vauhti tuli? Mä hymyilin vaan, ja juttelin että nyt kuvittelen olevan kesä, ja fillaroin auringonpaisteessa kohti uimarantaa, laitoin sen vaihteen päälle. Lääkäri katseli mua oudon hellällä ilmeellä. Sanoen, sisukas ja asenteellinen nainen olet.

Lopulta testi oli tehty. Olin todella antanut kaikkeni. Aivan kaikkeni. Mut piti tukien auttaa pois pyörän päältä. Pääsin istahtamaan sängylle, josta en sitten heti noussutkaan. En kyennyt, jalat hyytelönä ja kokovartalo tärinä päällä. Huohotin siinä hymyillen, sillä sydän oli tehnyt kaiken oikein hyvin. Mitään epänormaalia ei havaittu tutkimuksen aikana. Kelpasi hymyillä. Sitten se hoitsu lykkäsi mulle vielä laitteen mihin piti puhaltaa. Ja mähän puhalsin. Taas tulokset yli viitearvojen. Sydän toimi paremmin kuin normaalisti terveellä 40v. naisella ja keuhkot kanssa. Olen joskus, tai aika useastikin kuulla, että olen harvinaisen terve ollakseni sairas. Kaikki verikokeet aina erinomaisia, hemoglobiinit, kolestroli, sokerit, keuhkot, sydän jne. Jollei mulla olis MäSää, oisin todellakin elämäni kunnossa.

Nyt näyttää Gilenyan puolesta hyvältä. Tulokset menee nyt vielä kardiologille, sen jälkeen neurolle, ja sitten odottelen taas sitä tulosta, pääsenkö aloittamaan Gilenyan kanssa. Kela jo mut on hyväksynyt, joten sen puoleen ei tarvitse hätäillä.

Mut tutkiva lääkäri kirjoitti loppupäiväksi saikulle, kotiin lepäämään, sillä ei näillä jaloilla lasten perässä tänään kuljeta. Huomenna olen taas jalallinen ja pääsen takas töihin.

Illaksi odottelen siskoa ja Terapeuttia kylään, Siilitukkakin tulee Pompun ja pienen prinsessan kanssa. Illaksi siis tiedossa mukavaa puuhaa. Ehtii jalatkin palautua sopivasti.

Ps. Ulkoa upea kevätaurinko, voisiko asiat paremmin taas tänään olla?

Ps. Postiluukusta putos just kutsu seuraavaan sydäntutkimukseen, sydänultrakin tehdään vielä. Kyllä noiden tutkimuksien jälkeen voi todeta, että sydän on tutkittu.