Asenne.

Mä synnyin sisälläni palava tuli. Se on vanhempieni mukaan seurannut mua koko mun elämän. Olen aina ollut asenteellinen. Tällä tarkoitan sitä tapaa millä kohtaan elämän. En ole teräsihminen tai sydämetön. Itken, raivoan, huudan ja potkin. Saan itkupotkuraivareita, masennun ja olen alavireinen. Ihan niinkuin kaikki muutkin. En ole yli-ihminen, enkä edes yritä olla. Olen masennusjakson käynyt läpi, popsinut siihen pillerit, lopulta ajan ja hoidon kautta takasin elämään.

Mä olen kävellyt lasteni kanssa tulisilla hiilillä, polttanut näppejäni suhdesotkuissa, käynyt pohjalla monessa mielessä. Elänyt nälkärajalla, ollut menettämässä kotia alta kun rahat ei vuokraan riittäneet. Kokenut olen, paljon. Paljon olen joutunut kantamaan selässäni. Elänyt suhteessa jossa mut on poljettu kynnysmatoksi.
Sairastunut typerääkin typerämpään mäsään, joka mun sisällä hiljaa tekee tuhojaan. Välillä se suorastaan huutaa ja ronkkii mun hermopäitäni.

Mulla on kuitenkin ollut se sisälläni palava tuli. Se polttaa ja kuumottaa, se pakottaa nousemaan ylös. Aina, kerta toisensa jälkeen. Mun persus palaa, jos jään makaamaan paikoilleni. Kun olen itkupotkuraivonnut ja ryöminyt tuskassani aikani, mun on pakko nousta. Tuli sisällä pakottaa siihen.

Olen siis löytänyt tavan selviytyä. Se on se tuli jonka syntymässä sain. Joskus olen saanut kuulla asenteestani, että onko se aitoa. Se itseasiassa loukkaa. En pyytele anteeksi tapaani elää. Se kantaa mut kerta toisensa jälkeen eteenpäin. Takuuvarmasti pidän kiinni tulesta joka sisälläni asuu. Takuuvarmasti vaikka ärsytykseen saakka olen positiivinen ja asenteellinen.

Mitä enemmän mua ronkitaan ja koetellaan, sitä enemmän sisuunnun (voisi käyttää myös sanaa, vittuunnun) sitä voimakkaammin pusken eteenpäin. Takuullakin käytän kiukun energiaksi. Selasin vanhaa päiväkirjaa, ja näin siellä tekstin jonka olen kirjoittanut kun lapset olivat pieniä, ala-asteikäisiä.

"Itseasiassa kiukku mitä tunnen, muuttuu energiaksi, ja sen avulla pusken taas tämänkin päivän läpi"

Kaikki ei siis ole positiivista ajattelutapaa. Vaan se tuli sisällä on myös kiukkua, joka muuttuu energiaksi. Luonne on se mitä on. Olen positiivinen luonteeltani, joten se muuttaa vääntyneen suun lopulta hymyksi.
En odota kruunuja tai kehuja, ei ne mua nostata. Ihan sama mulle. Mä elän mun elämää, en hae kehuja sinnikkyydestä tai asenteesta. Miksi hakisin? Ne on mua, ne on mä.

Pyytelenkö anteeksi jos elämäntapani ärsyttää jotain? En. Koska näin selviän.