Intensiivikurssi..

Omaan itseeni.

Olen onnellisten tähtien alla. Mulla on olemassa oikea kantava tukiverkko johon pystyin putomamaan. Monet kädet tulivat ja nappasivat mut kiinni. Puhelin on soinut, vointia on kyselty, huolta on pidetty, hoivaa olen saanut ja päässyt jäsentämään asioita paikoilleen päässäni.

Opin monta asiaa itsestäni ja tarpeistani. Olin ollut niin julmetun kauan yksin, että en edes enää tiennyt mitä tarvitsen kumppaniltani. Nyt kipeän kokemuksen kautta hahmotan senkin. RM ei ollut se oikea, kaikista suurista toiveista ja haluista huolimatta. Halusimme jotain, joka ei ollut meitä varten. Olisimme halunneet saada aikaan kauniin rakkaustarinan, syyn ja selityksen tapahtuneille traagisille tapahtumille. Halusimme kenties tulkita asiat halumme mukaisiksi, mutta ei. Näin ei ollut tarkoitettu.

Mulla on niin helppo hengittää. Pyörin ja kierin aamulla sängyssäni, surullisen onnellisena. Kuin elämäni takaisin saaneena. Mä en loppujen lopuksi elänyt kun olimme suhteessa, mä kannattelin meitä pinnalla, tuin toista monessa asiassa. Tajusin että en kuitenkaan loppujen lopuksi saanut itselleni juuri mitään. RM ei ole ehjä sisältä, eikä tule enää ehjäksi. En kykene rakastamaan toista ehjäksi. Se eheys täytyy jokaisen saavuttaa omassa sydämessään.

RM ja hänen koko perheensä kuoli siinä onnettomuudessa jossa perheen äitikin, rakkain ystäväni menehtyi.
Ystäväni kuoleman jälkeen olen kulkenut tiiviisti tuon mulle niin rakkaan perheen rinnalla. Tukenut, auttanut, lohduttanut. Luulen RM:n hakeutuneen mun luokse nytkin lohtua hakemaan, mä halusin rakkautta. Tarpeet eivät kohdanneet.

Mä tarvitsen rinnalleni miehen joka on riittävän ehyt sisältä. Kukaan tässä iässä ei enää ole täysin ehyt. Kolhuja on kaikille matkalla tullut, mutta että niiden kolhujan kanssa on oppinut elämään, eikä ole menettänyt kykyään nauttia elämästä. Nähdä kauneutta ympärillään, edelleen. Sillä sitä on, sitä on paljon!

Mäkin voisin olla maani myynyt, aiheita olisi paljon. Voisin olla katkera. Olen joskus ollutkin, mutta noussut takas kiinni elämään. Elämä on vain tämä tässä ja nyt. Siitä on nautittava suremisen jälkeen. Löydettävä ilo takaisin elämään. Tai edes iloita toisen onnesta!

Olen oppinut että elämisen tapoja on monia.

 Martyyrimaisia - Tietenkin näin tapahtuu aina mulle....
Ratkaisukeskeisiä - Tästäkin jotenkin selvitään, kokeillaan eri keinoja.

Olen ymmärtänyt sen, että mä tarvitsen ympärilleni positiivista energiaa. Varsinkin elinkumppaniltani. En voi elää ihmisen kanssa joka ei näe hyvää. Joka ei elä. Joka vain on ja suorittaa, elämättä sitä elämää jossa on. On ja tekee, kun kuuluu tehdä. Ei tee asioita siksi, että haluaa tehdä.

Mulla on elämässä ollut lyhyen ajan sisällä kaksi miestä. Kumpikaan ei ole mulle se oikea. Ei KK eikä RM.
Se oikea on jossain, ja jos ei ole, elän näin tästä eteenkin päin. Olinhan ihan onnellinen elämääni. Voin olla sitä edelleenkin.

Mutta KK on mulle hyvä ystävä. Olen jutellut hänen kanssaan tässä matkan varrella. Hän antanut mulle miehistä näkökulmaa minusta minulle. Tästä näkökulmasta olen kiitollinen.

Ny mulla on taas uusi suunta. Se on itse elämä.