Mistä kukaan ei tiedä.

Ne asiat tapahtuu kulissien takana. Kun muut ei tiedä, syntyy väärinkäsityksiä, turhia syytöksiä, väärin tulkintoja. Pahaa mieltä saa osakseen se, joka on ollut tekijänä vain auttaakseen tai tietää ainakin sen kuka voi auttaa.

Mun pahana tapana on ollut toisten auttaminen  pyytämättä. Joku voisi sanoa, että eihän se ole paha tapa, mutta on se, jos sillä saa aikaan turhaa pahaa mieltä. Kun näen tarpeen, useasti tarjoan apua, ratkaisua tai jotain keinoa. Yleensä avun saaja on siihen tyytyväinen ja kiitollinen. Itselleni saan samalla hyvän mielen ja koen itseni tarpeelliseksi. Useasti ongelmatilanteessa mun puoleen käännytään, kun tiedetään että mulla on olemassa taito saada asiat rullaamaan. Mä tiedän missä puntissa pitää roikkua ja mitä hihaa kiskoa että asiat liikkuu. Tätä taitoa mielellään lainataan ja olen tähän saakka kohtuu mielellään sitä taitoani lainannutkin.

Sitten sivusta säntää asiaan joku ihminen taikka taho, joka ei tiedä mistään mitään, mutta näkee asiakseen siihen puuttua. Saaden avun antajan ja saajan mielen pahoittumaan. Eikä kykene ymmärtämään, että asia ei hälle kuulu. Hän on kolmas osapuoli, joka kokee että olisi jotenkin osallinen, tai haluaisi ainakin päästä osalliseksi. Saada jotain hyvää itselleen? En tiedä, motiivia en ymmärrä. Analysoida toki voisin, mutta taas hukkaisin energiaa lisää tähän turhanpäiväiseen vouhotukseen.

Tässä on ollut aikamoinen suma tapahtumia joita olen joutunut käsittelemään. Sumalla tarkoitan sitä, että olen joutunut pyytämättä tai pyydettynä auttamaan useampaa tahoa. Olen koittanut tehdä asiat aina kunnioittaen, enkä asioita ole lähtenyt levittelemään. Olen vain nähnyt kuinka avun saaja on ollut kiitollinen ja kiitellyt useampaan otteeseen. Se on riittänyt mulle.  Mutta sitten ne sivulliset, jotka eivät ole olleet paikalla kyseisellä hetkellä, eivät voi tietää mitä ja miksi tapahtui ja miten? Miksi on tarve härkkiä ja puuttua, ja vielä uudelleenkin vaikka asia on selitetty?

Nyt en puhu vain yksittäisestä sekaantujasta tai yhdestä asiasta, vaan sumasta tapahtumia. Olen väkisinkin joutunut pohtimaan omaa osuuttani. Sillä jos näin tapahtuu useammin kuin kerran, omissakin toimintatavoissa on parantamisen varaa. Nämä tapahtumat saa mut vetääntymään kuoreeni, sulkeutumaan kotiin, pitämään näppini erossa. Sivusta vain katson kuinka asiat seisoo, mitään ei tapahdu ja tilaisuudet paukkuu ohi ja lujaa. Näen pahaa mieltä, ja tiedän että olisin voinut tuossakin auttaa. Mutta en auta. En jaksa aina kaikkea jälkipyykkiä, mitä pitää pestä. Kun sitä pestään, normaalisti saan anteeksipyydöt ja pahoittelut, kun he eivät tienneet kuinka asiat oikein olivat. Mutta kas, en niitä sivullisille selittele. Enkä ymmärrä miksi sivullisten pitää puuttua?

Juuri nyt kärvistelen pahan mielen kourissa, niinkuin autettukin, tai autetut. Kiitos sivullisille.

Hoidan vain omat asiani, näin on parasta. Suljen silmät muiden avun tarpeilta. Kukin pärjätköön itsekseen.

Olen hyvin hyvin ärsyyntynyt. Ärsyyntymistä kestänyt jo jonkin aikaa, pakko alkaa purkaa pois. Oksentaa se tänne. Eikä tästä kukaan mitään ymmärrä, kun en aukaise asioita. Mutta en jaksa, en viitsi, voi olla että saan taas kakkaa niskaan.

Hoidetaan vain kaikki omat asiamme, eikö niin?

 Otsikossa oli," Mistä kukaan ei tiedä."   kukaan tiedä, kuinka paha mieli mulla oikeasti on.