Tänään ollut yksi mukavimmista päivistä pitkiin aikoihin. Lähes kaikki mikä voi mennä pieleen, onkin onnistunut. Kerrankin elämä toimii paremmin kuin junan vessa.
Työpäivä sujui ilman suurempia kolhuja. Yksikään oppilas ei tänään ole lyönyt tai purrut tai ollut muuten liian hankala. Vain normaalia kuolan valumista ja rään syömistä. Tai lattialla makoilua ja lelujen heittelyä, siis ihan normaalia. Oli hyvä fiilis lähteä kotiin, tai ei kotiin vaan tutustumaan paikalliseen uuteen kuntoklubiin.
Uusi paikka on suunnattu vain naisille. Palvelut hyvät, siellä on rentoutushuone, tavallinen sauna, infrasauna, hyvä valikoima ryhmäliikuntaa, spinningiä, ja laadukas kuntosalipuoli. Miellyttävä ympäristö kaikkinensa. Sain tutustumislahjaksi ilmaisen koeviikon, ennenkuin päätän sitoudunko siihen kokonaan. Hyvää tekisi ja kovasti houkuttelisi. MäSä vain arveluttaa, antaako se mun liikkua niin paljon kuin haluaisin? No, syysloman jälkeen menen tutustumaan viikoksi paikkaan ja päätän sen jälkeen.
Kun pääsin kotiin, saapui sisko pienen miehen kanssa kylään. Sain nauttia pienen Terapeutin tapsuttelusta ja kikattelusta. Terpautti intoutui leikkimään koiran ja kissojen kanssa ja oli muutenkin valloittava ihana itsensä. Niin, ja tietenkin oli ihana jutella siskonkin kanssa.
Sitten oli RM:n iltasoiton aika. Mukava rupatteluhetki ja ihanaa vapauttavaa naurua. Juteltiin ehkä hetki henkeviäkin, kunnes ilmoitin että, "anteeksi, istun samalla paskalla". Ehheh. No, se oli keskustelun erikoisin hetki. RM:llä on aavistuksen verran totuttelemista mun tapaani elää. Olla villi ja vapaa ja estoton. Mutta ihan hyvin tuo opiskelu sujuu.
Illan kaikkein paras osuus oli mun ihana pitkätukkateinipoika ja sen kanssa käyty tunnin keskustelu keittiössä.
Juteltiin hänellä olevasta kananrinnasta (rustottunut luutuma rinnan kohdalla), ja siitä miten hän on oppinut elämään sen kanssa. Oli vapautunut poika ja mun sydän rakasti poikaani suuresti juuri sillä hetkellä. Lopulta vaivuimme keskustelemaan hänen lapsuudestaan. Sain maailman parhaan palkan, kiitos. Heviletti kertoi kuinka se on kuunnellut työpajalla muiden nuorten kertomuksia lapsuudestaan. Hän on ollut silmät pyöreinä ja ihmeissään että minkälaisia oloja muilla on ollut. Kertoi mulle, että hänen lapsuudessa oli kaikki aika hyvin. Äiti ei ollut juoppo, oli kotona kuten hänen mielestään äidin kuuluukin olla. Olen aina ollut tukena, vaikka olisinkin ollut vihainen.Olen antanut pienistä rahoistani aina heille kokemuksia. Muisteli rantareissujamme, jousiammuntaa, ilmakivääriammuntaa. Kävimme niissä yhdessä kummankin pojan kanssa. Yritin aina keksiä jotain mukavaa pientä minkä rahapussi salli. Pienet rahat on olleet aina meidän kompastuskivemme, mutta olemme selviytyneet aina. Pojat ovat aina saaneet jotai pientä kun rahat sen sallivat.
Pojat ovat siis oppineet nauttimaan elämän pienistä onnista, ei tarvita isoja tekoja onneen. Se on yksi parhaimmista taidoista mitä voi olla eväänä onnelliseen elämään. Tuntui hyvältä.
Heviletillä tuntui myös olevan suhteellisen selkeät visiot tulevaisuudestaan. Nyt pajalla, sitten töitä sitten ensi kesänä intti. Intin jälkeen keskeneräiset opinnot loppuun ja siitä työelämään. Jossain välissä tapahtuu myös se omilleen muutto.
Sydämeni pakahtuu ylpeydestä. Mulla on niin upeat nuoret. Ne on kamppailleet tuskaisan tien yh-äidin kanssa, vähävaraisina, välillä pelkkää näkkileipää ja puuroa syöden. Olemme perheenä oppineet nauttimaan pienistä iloista. Koin onnistumisen iloa. Olen ollut äitinä ihan ok.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti