Hapsut vinoon!

Olin laittanut itselleni TO DO-listan tavoitteeksi "anna anteeksi ja unohda". Mulla oli siihen yksi asia valmiina.

Mä niin haluaisin ainakin unohtaa, ehkä vielä enemmän antaa anteeksi. Menneisyyden iso peikko on vaivana ollut 12-vuotta. (tämä 12-vuoden sykli tuntuu toistuvan).

12-vuotta sitten olin kihloissa mielestäni ihanan miehen kanssa ja asuimme yhdessä. Meillä oli iso uusioperhe. Mies ja hänen 3 lastaan, mä ja mun 2 pientä poikaa. (kaikki saman katon alla, sillä mies ei antanut lapsia erossa äidille)  Mies oli mua 12-vuotta vanhempi. Hyvin maskuliininen, auktoritäärinen, voimakas ja määrätietoinen, komeakin. Niihin hänessä rakastuin ja niihin samoihin piirteisiin suhteemme kaatui. Hän ei ollut kykenevä käsittelemään asioita, koska oli oikeassa. Iski nyrkkiä pöytään sanoen "Meillä ei olisi ongelmia jos tekisit niinkuin sanon!". Niin, eihän hänellä...mutta mulla sitäkin enemmän.

Silloin 12-vuotta sitten olin nuori tyttönen, en niin vahva kuin nyt. Yritin parhaani miellyttää, ja ottaa ohjeita. Lopulta eräänä yönä (uudenvuodenyö) mun silmät aukenivat, näin yön pimeinä tunteina kaiken sen tuskan mitä minä ja lapseni olimme saaneet kokea.  Mies saapui jälleen kotiin ryyppyreissulta, sammui eteiseen ja pissasi sammuneena lattialle housut jalassa. Niin, kuningas alkoholi oli siinä miehessä vahvasti läsnä. Oli yksi kesä minkä hän oli selvinpäin (1,5kk). Musta tuntui että pystyin hengittämään, nauttimaan, olemaan pelkäämättä. Jossain vaiheessa kesää tuli pientä riitaa. Mies sanoi "Ei sitten auttanut vaikka en juonut, huonommin vain on mennyt". Minä siihen piipitin "Mulla on ollut helpompi olo..." Samaan aikaan kuulin kuinka oluttölkki sanoi "Tsif". En sano ettenkö olisi itsekin silloin tällöin ottanut alkoholia, mutta vähäsessä määrin.Olinhan se minä joka kuitenkin huolehti pienimmistä. Mutta lopulta lopetin alkoholin itse kokonaan. Se oli tietyllä tavalla virhe, koska miehen alkoholinkäyttä tuli näkyvämmäksi, eikä voinut enää sanoa mulle"Otathan sä itsekin"

Oli monia muitakin asioita mitkä menivät vinoon hänen kanssaan. Hukkasin itseni ja kykyni olla äiti ja kasvattaa pieniä alle kouluikäisiä lapsiani. Tein niinkuin käskettiin, vaikka näin että lapseni kärsivät. Poikani eivät saaneet koskaan poistua omasta huoneestaan kuin vessaan ja syömään. Mun kanssa ei olohuoneessa saanut katsella telkkaria. Pojille hankittiin siis telkkari omaan huoneeseen ja mä menin sinne katselemaan lastenohjelmia heidän kanssaan. Nuorempi pojista oli helpompi tapaus ja pääsi josku saunan jälkeen istumaan miehen syliin. Vanhempi, ei miellyttänyt miestä ollenkaan. Kerran näin kuinka hän avokämmenellä löi poikaani poskelle. Menin heti väliin, hän kuitenkin kielsi asian, vaikka punaiset jäljet poskilla olivatkin näkyvät. Lopulta nuorempi pojista alkoi pissaamaan purkkeihin omassa huoneessa, kun ei uskaltanut aina tulla ulos huoneesta. Vanhemmasta pojasta tuli yökastelija.

En osannut lajitella pyykkiä oikein, en ripustaa niitä kuivumaan oikein, en vaihtaa lakanoita oikein. Lopulta hän kielsikin mua vaihtamasta lakanoita lapsilleen, hän tekee sen itse. Suunnitteli myös toisen jääkaapin hankkimista, toisessa olisi ollut heidän ruuat ja toisessa mun ja poikien. Tervettä? Sekä runsaasti pienempiä outoja asioita, ne ei ole edes kirjoittamisen arvoisia. Paitsi yksi se on ihan pakko kirjoittaa, oli sen verran hmmm...huvittava.  Hänellä oli tapana iltaisin kammalla harjata mattojen hapsut suoraan. Kun kaikki lapset oli nukkumassa, hän haki kamman ja aloitti harjaamisurakan.  Matto oli eteisessä vessan lähellä. Kun yöllä menin vessaan, potkaisin maton hapsut vinoon. Se oli oma pieni kostoni kaikesta. Potkaista maton hapsut vinoon.

Voitte vain kuvitella millaista seksi on tuollaisen ihmisen kanssa? Alisteista. Siitä en sen enempää haluakaan avautua. Mutta voitte ehkä kuvitella millaisen työn tein päästäkseni pois hänen luotaan? Siihen tarvittiin tukea monelta taholta. Mutta mä pääsin! Tosin vakaalla päätöksellä siitä, että yksinään mies ei saa asua saman katon alla ennenkuin lapseni ovat aikuisia. Päätös piti. Kukaan mies ei päässyt läpi mun sydämen, en laskenut. Pojat olivat kaiken edellä. Lähdin vaikka mulla ei ollut mitään muuta kuin henkilökohtaiset tavarani (olin myynyt tai lahjoittanut pois kaikki huonekaluni, lukuunottamatta peilipöytääni) ja poikien huoneen kaikki tavarat. Sängyn hän olisi antanut mukaan, en halunnut sitä. Liikaa muistoja. Mulla ei ollut edes lamppuja kattoon, ei mattoja lattialle, ei sohvapöytää. Sohvapöytänä toimi muuttolaatikko jossa oli päällä pöytäliina. Kirjahyllyn virkaa toimitti alkuun muuttolaatikkopino. Mutta viis niistä, se oli materiaa. Me saimme olla taas yhdessä, mä ja pojat. Ilman pelkoa, rauhassa.

 Ihan täysin yksin en kuitenkaan ollut tätä 12-vuotta. Oli mulla kesäkolli, se sama kuin tänä kesänäkin.
(KK oli mulla ennen tätä narsistista miestä ja sitten heti uudelleen sen jälkeen) Koskaan ei kuitenkaan saanut humalassa saapua luokseni jos lapset olivat kotona. Tätä hän kunnioitti. Oli mulla ajansaatossa myös RM, hänkin sillöin tällöin sinkkuna ollessaan vieraili luonani, senkin sallin. Pidin siis kuitenkin huolta itsestäni, mutta ennenkaikkea lapsistani. Oli mulla muutamia muitakin lyhyitä juttuja, ei mitään vakavaa mistä en olisi päässyt irti halutessani ja nopeasti. Kuullostaa kylmältä, ei ollut, se oli keino selvitä.  Poikiani ei enää kukaan ulkopuolinen loukkaisi. Eikä loukannutkaan. Jollei lasketa huomioon yhtä opettajaa....mutta se onkin sitten jo eri tarina.

Tämän kaiken olin ajatellut antavani anteeksi tuolle miehelle ja itselleni. Näin tuon miehen tänään kaupassa. Emme ole siis nähneet kertaakaan useampaan vuoteen. Mutta nyt menin juttusille. Tunsin lievän inhon nousevan sisimmästäni ja tajusin, en kykene antamaan anteeksi. Se siitä, TO DO-listan anteeksiantokohtaan keksittävä muuta.

12-vuoden sykliin mahtuu siis ystäväni kuolema, (RM:n vaimo,  siis kyllä, seurustelen parhaan ystäväni leskimiehen kanssa. Tämäkin tarina odottaa vielä kertomistaan)
Ero narsistisesta miehestä ja viimeinen tapaaminen kesäkollin kanssa. (Ennen tätä kesää).

Tulipas vuodatus. Yöks, ja oksennus.

Mutta hei, me ollaan nykyisin ehjä ja onnellinen perhe. Olen onnistunut kasaamaan perheemme takaisin yhteen. En ehkä ehjäksi, sillä jäljet ja sielun arvet on mussa ja pojissa. Mutta elämme silti, nauttien elämästä.

Niin, ja RM tietää tämän kaiken.