Hellettä?

Ensin Gilenya-kuulumiset.

Eli puolitoista viikkoa takana. Torstaina täyttyy kaksi viikkoa. Onnistuneesti siirsin G:n oton iltaan. Nyt se ei haittaa päivää. Väsymys ei ole sen suurempaa kuin ennen Gilenyaa. Eli normaalit väsymykset on ja pysyy.
Sydämenlyönnit pysyy koko ajan hyvin päälle 50. Suurinpiirtein 50-80 välissä. Verenpaineet hyvät, ei muutoksia. Suussa ollut kirvely on hävinnyt, pystyy syömään jo normaalisti.

Kahtena iltana ollut voimakas sydämen sekoaminen. Olin luuri kädessä soittamassa ambulanssia. Heviletti kokeili pulssia. Syke oli hyvä, mutta rytmi ei. Ei ollut yhtään normaalia lyöntiä. Joko tupla tai välilyönti, mutta ei tasaista. Olo oli kamala. Luulin jo sydänkohtauksen tulevan. Vasenta kättä kihelmöi ja olkaan sattui. Tiedän, olisi pitänyt soittaa ambu. Mutta on jotenkin käsittämättömän suuri kynnys olla "vaivaksi", tai soittaa ambu. Jos se onkin taas vaan sitä ei vaarallista rytmihäiriötä, kuten ennenkin. En vaan osaa soittaa ambua paikalle. Nyt Heviletti sitten kurkki mua pitkin iltaa, käytti piskin ulkona ja kyseli välillä, olenko elossa.
Tuota kesti neljä tuntia ja meni ohi. Seuraavalla kerralla kun sydän sekos, kesti vain alle kaksi tuntia.

Mulla ollut vaivana tässä vajaan kaksi kuukautta flunssa. Pitkä ja pitkittyvä flunssa. Kävin viime perjantaina korvan jälkitarkastuksessa ja lääkäri huomasi korvan tärykalvon veetäytyneen ja korvassa oli edelleenkin tulehdus. Eihän toi korva oikein kuulekaan. Saan hokea aina, HÄ? Mitä? Laittoi mut saikulle takas, vaikka olin ehtinyt olla töissä jo viikon verran.

Nyt huomenna pääsen takas töihin ja menen ihan mielelläni. Mutta tän miniloman aikana ehdin viettää päivän rannalla. Heittää talviturkin niin, että sukelsin sormet korvissa, ettei mene vesi korvaan.

Käynyt fillaroimassa, ja käyty Siilitukalle ja Pompulle hakemassa niiden eka kissanpentu. Sillä on hurmaava nimi, Data. Kuinka ollakaan. Nuorella parilla joka tavannut netin välityksellä, ei voisi olla sopivampaa nimeä kuin Data.

Nuoret olivat olleet 3 päivää reissussa, Amsterdamissa, jossain raskaan musiikin festareilla. Mikä suloisinta, ihaninta, liikuttavinta, romanttisinta.....Ne meni siellä kihloihin! Mun rakkaat murut. (tähän tajuton määrä sydämiä)

Siilitukka oli ostanut sormukset kummallekin valmiiksi, oli onkinut selville Pompun nimettömän koon, jotta sormus olisi oikean kokoinen suoraan. Olivat olleet Amsterdamin isossa puistossa, istuneet penkillä. (Oi miten mä silmissäni nään ne nuoret siinä penkillä) Siiltukka oli saanut vastauksen välittömästi, Pomppu ei ollut miettinyt asiaa edes sekunttia. Mun rakkaat nuoret. (taas sydämiä).

Mä olen nyt siis anoppi, ja mulla on miniä. Ei haittaa vaikka pappi ei oo aamenta sanonut, ei tarvitse. Ne on jo sitoutuneet toisiinsa. Ah, ja mun sydän sulaa.

Mulla itelläni on treffit torstaina, vieläkin jaksan uskoa, että jossain, se on jossain... :)

Huh hellettä, mutta kestetään!