Boing!

Meni taas aikaa. En ole ehtinyt kirjoittamaan blogia, olen elänyt. Miellyttävää vaihtelua.

Joulu tuli ja meni. Se vietettiin Heviletin kanssa isäni luona. Siellä oli myös äitipuoleni lapset ja lapsenlapset. Tunsin olevani synnyinkodissani täysin ulkopuolinen. Istuimme Heviletin ja isän kanssa seinän vierustalla jakkaroilla, sillä se uusi perhe oli vallannut olohuoneen sohvan. He käyttäytyivät niin kuin omistaisivat paikan. Heidän koiransa joka on vasikan kokoinen, röhnötti sohvalla vieden kahden ihmisen paikan. Eikä se perhe tehnyt elettäkään siirtääkseen koiraa pois. Katselin sitä touhua suht surullisena. Mietin asiaa myös isäni kannalta, ulkopuolisena omassa kodissaan. Toki isä on itse valinnut puolisonsa, mutta tuskin on tiennyt mitä kaikkea se lopulta tuo mukanaan.

Se perhe ei ole hiljainen, kaikki puhuvat suurella äänellä, suurieleisesti, muista piittaamatta. Lapset hyppelivät sohvalla ja sängyllä. Huutelivat, heittelivät tavaroita. Tytär istuu sohvalla ja huutelee äidilleen keittiöön, että täällä haisee kakka. Äiti(puoleni) saapuu pikaisesti ottamaan pienen pojan ja vie sen vaipanvaihdolle kesken jouluruuan laiton, palauttaa pojan takaisin olohuoneeseen ja menee jatkamaan ruuanlaittoa yhdessä isäni kanssa. Tämä sama toistui illan aikana useamminkin. Tytär passuutti äitiään minkä kerkesi. Istui sohvalla ja huuteli. Tyttärellä ikää kuitenkin liki 30...Hmmm?

Lähdimme sieltä melusaasteesta pois heti kun se oli inhimillisesti mahdollista. Isä pääsi myös hetkesi pois ja menimme yhdessä hautuumaalle. Juttelimme tapahtuneesta matkalla. Millaista oli olla ulkopuolisena. Isäkin totesi, että joskus hänkin kokee olevansa ulkopuolinen omassa kodissaan. Olin surullinen isän puolesta.

Hautuumaan jälkeen menimme Heviletin kanssa vielä siskolle. Siellä oli oikea Joulun tunnelma. Äiti oli siellä ja ihana pieni terapeutti tietenkin. Sain Joulurauhan sydämeeni.

Illan päätteeksi tilasimme oman privaattitaksin, sillä Siilitukka oli taksivuorossa. Sai taksin näppärästi jonottamatta, ilmaiseksi emme kuitenkaan päässeet.

RM saapui sitten Joulupäivänä luokseni. Vietimme Joulun uudelleen. Oli ihana saada oma rakas vierelle. Saimmekin sitten olla kokonaisen viikon yhdessä. Vaiherikkaita päiviä, missä pohdimme suhteemme tilaa ja seuraavia askelia mitkä aiomme ottaa. Oli hyviä keskusteluhetkiä. Moni asia selkeytyi jälleen, puhuminen auttaa aina, varsinkin kun kumpikin puhuu. Suunta on nyt valittu ja on yhteinen.

Joulupäivän iltana saapui kylään vielä Siilitukka tuoreen tyttöystävänsä kanssa. Sanat millä kuvailisin tyttöä..."Raikas tuulahdus". Tyttö oli todella eloisa, vilkas, avoin ja elämänmyönteinen. Tyttö istahti, taidan nimittää tytön Pompuksi, jumppapalloni päälle. Samalla kun juttelimme tyttö, siis Pomppu, pomppi sen pallon päällä. Boing boiing...

Tyttö pomppi ja jutteli. Pomppu jutteli ja sanoi että on yksi asia mikä pitää kertoa ennenkuin se selviää muualta (boing boing), että hänellä on olemassa tytär (boing boing)...tytär on nyt 2,5 vuotias (boing boing)...
Totesin että juu, tiedän jo. (Boing boing). Tytön suuren suuret silmät rävähti vieläkin suuremmiksi ?? Mitä, mistä? (boing boing)..ja nyt tuli tauko pomppimiseen. Kävin kurkkaamassa sun Face-profiilia, siellä oli kuva pienestä prinsessasta, ja sen nähtyäni päättelin että se on tyttäresi. (tyttö ei pompi vieläkään). Tuijottaa mua vaan isoilla silmillään ja toteaa "Stalkkeri!" ja nauraa. . (Pomppiminen alkaa taas, boing boing)

Olipas jännä tilanne katsella omaa poikaani niin rakastuneena. Katseet mitkä nuoret loivat toisiinsa, olivat hellän polttavia. Jos olisin käteni laittanut siihen väliin, olisi käteni sulanut. Oi nuorta rakkautta. <3

Lopetan kirjoittamisen tähän, sillä asiat mitkä tänään tapahtuivat, veisivät kaiken ilon ja onnen pois tästä tekstistä. Kirjoitan ehkä huomenissa kun olen viisaampi tämänpäivän tapahtumista. Päivä ollut hyvin surullinen. Yksi ihminen poistunut taas luotamme, liian aikaisin. Eli siitä saatte lukea myöhemmin. Nyt nauttikaa boing boin-kirjoutuksesta.

Ihanaa vuotta 2013 kaikille lukijoilleni!