Marras, pimeä ja väritön?

Menipäs vauhdikkaasti marraskuu, tuo kuukausista pahin ja tappavin. Kuukausista eniten pelätyin. Synkkää ja mustaa, ilman värejä, ilman elämän pilkahdusta. Kuukausi joka onnistuu tainnuttamaan mut maihin. Niin monena vuonna olen maannut martaan alla, väsyneenä, lopen uupuneena.

Tämän kuukauden halusin tehdä kevennettyä työtä, vain 6h päiviä. Halusin olla itselleni armelias ja helpottaa elämää jostain päästä. Marraskuu myös kuluu normaalisti hitaasti, laahuestaen kuin vanha raahka. Hitaasti heittäen askelta toisen eteen, tai ei heittäen, vaan repien. 

Nyt marras juoksi eteenpäin. Se meni vauhdikkaasti loikkien ja pomppien. Yritin pysyä vauhdin kyydissä. Tarttua kiinni ohjaksiin ja ottaa suuntaa. Ei, marras ei halunnut niin. Se heitteli mua paikasta toiseen, antamatta lupaa edes hengittää. Marras kiiruhti edelläni ja järjesti puuhaa. Puuhat olivat mukavia, ja yllättäviä.

Marraskuun aikana ehdin kolmena viikonloppuna kulkea maailmalla. Vierailu Finlandia-talolla aloitti putken. Silloin nautin kuumasta Kuubasta. Päätyen KK:n luokse hellään huomaan. Seuraava viikonloppu oli siskojen oma hihhuli-viikonloppu, joka toi eteeni uuden ihmisen, tuttavuuden. Markkina-arvo tuli testattua ja se oli yllättävän hyvä, se markkina-arvo. Sai hätistellä osaa jopa pois. Yksi teki sen vaikutuksen. Kuten edellisessä postauksessa jo mainitsin.

Viikko töissä meni vikkelään, henkilökuntapulan vuoksi lepoaikoja ei jäänyt töissäkään. Sai vaihtaa luokkaa ja käydä kokeilemassa eri rooleja eri lasten kanssa. Iltaisin istuin puhelimessa uuden tuttavuuden kanssa. Mietin lyhennettä hälle, on jo KK, RM, siilitukka, heviletti, Terapeutti, pomppu jne...

Olkoon uusi tuttavuus nimeltään siis ADHD, mutta kun tuo niin pitkä, lyhennän sen vain AD:ksi. Selvä, siis joukkoon on liittynyt AD. Tuskin tarvinnee selitellä millainen ihminen on kyseessä, nuo neljä kirjainta on paljon puhuvia.

Kolmantena viikonloppuna piti olla lauantaina treffit, Mutta jälleen, jotta kyseessä olisi mun elämä, se ei mennyt ihan niin kuin suunnitelmissa oli. Perjantaina oli työpaikan pikkujoulut, asiallisesti sivistyksestä sivussa, Hirvimajalla. Meno ja meininki oli rentoa ja mukavaa. Punaviini toimi hyvänä ruokajuomana ja lämmittäjänä. Koska olin jo saanut itseni täyteen virtaa kahtena edellisenä viikonloppuna, en todellakaan halunnut palata pikkujouluista suoraan kotiin ja heittää hyvää nousuhumalaa hukkaan. Sain houkuteltua työparini mukaan yöhön. 

Oli melkoisen aikainen ajankohta siirtyä yökerhoon, mutta halusimme tanssimaan. Ja me tanssittiin, jalat huojuvina ja huterina. Uudet korkokengät jalassa, Mäsä jaloissa ja humala päässä. Mutta me tanssittiin. Mutta myös keskusteltiin. Toki paljon menee humalan piikkiin, mutta ei se ystävyys joka mun ja open välille on syntynyt 8-vuoden aikana. 8-vuotta yhteistä työtä samassa luokassa. Normaalisti työparit vaihtuu kahden vuoden välein, mutta meidän yhteistyö ollut niin antavaa ja kantavaa, että pomo ei meitä halua erottaa. Me olemme yksikkö.

Sain jossain vaiheessa päähäni KK:n. Laittelin sille viestiä, anelin, tai ei, käskin tulemaan sinne missä olimme. Vastaukset olivat kielteisiä. Laitoin kolme viestiä, kaikissa sain takaisin kielteistä tai epävarmaa vastausta. Luovutin. Laitoin viestin AD:lle. Oli tarjonnut mulle kyytiä kotiin, jos olen vielä kahden aikaan yöllä liikkeellä. No olinhan mä. Hän lupasi viestissä tulla hakemaan mut ja viedä mut kotiin. 

Välittömästi tuon viestin jälkeen huomaan KK:n seisovan vierelläni. Hyppään kaulaan, istun syliin, pussaan. "Sä tulit!". Tulin vain sun takiasi....

Uppuduimme keskusteluun. Mun kännykkä värisee laukussa, ai niin, se AD. Hups, unohdin. Kerroin pikaversion KK:lle. KK jähmettyi, katsoi mua pitkään, häkeltyneenä. Kysyi että nytkö on se hetki, että joutuu luopumaan musta, lipsautti huuliltaan R-sanankin. Sen sivuutin, sitä en kestä kuulla hänen huuliltaan. Koska sen voisin itsekin livauttaa, R-sanan. Mutta kaikki rakkaus vaan ei ole hyvästä, tämä rakkaus ei ole sitä. Se on hyvää ja ihanaa ja puhdasta, mutta vain lyhyinä annoksina. Siksi päätin lähteä AD:n matkaan. Voin myös vannoa, että en muistanut koko KK:ta tuona aikana.

Juoksin (horjuin) autolle. Tervehdin istuutuessani (lysähtäessäni) etupenkille. Huokasin että- kotiin. Auto nytkähtää liikkeelle, suuntana oma koti. Pitkälle pääsimmekin, kun huomasin että mut oli jo puheella houkuteltu jonnekin muualle.( Humalatilassa oleva mä on melko helppo houkuteltava.)  Auton nokka kääntyi takas kohti keskustaa ja AD:n kotiin. Oikeesti, en muista matkasta juuri mitään. Pieniä mustia aukkoja, mutta onneksi vain sellaisissa pienissä viattomissa asioissa. Yön AD:n luona muistan erittäin hyvin. Se oli....En edes viitsi kirjoittaa. Mutta se oli sen väärti.

Lauantai-aamu aukesi melko ankeana. Vapisutti, pyörrytti, ruoka ei maistunut. Mutta olin löytänyt silti uuden, mielenkiintoisen ihmisen. Aamupäivällä pääsin kotiin, tulin nukkumaan omaan sänkyyn. Illalla AD haki mut sitten niille virallisille treffeille. Menimme syömään kiinalaiseen ravintolaan, juttelimme ja mä sain nyt viimein tilaisuuden tutustua häneen selvinpäin. Onneksi. Ei enää juominkeja mulle, ei. Paikka oli melko kuollut, siellä olimme ainoina asiakkaina. Kehuin kuinka hän osaa tehdä naiseen vaikutuksen, ostanut kaikki paikat, jotta meillä on rauha. Palvelu oli erittäin hyvää, tuntui että työntekijät olivat hämmästyneitä siitä, että siellä ylipäänsä oli asiakkaita lauantai-iltana.

Syöminkien jälkeen palauduimme hänen kotiinsa, katselimme töllöä, tai ainakin toinen silmä oli katselevinaan. Juttelimme, tutustuimme. Keitettiin iltateet ja jatkoimme juttelua. Sain kerrottua myös salamatkustajastani, MS:stä. (elämä täynnä kirjainlyhenteitäkö?) Nuo kaksi kirjainta ei olleet hänelle vieraita, tuttavapiirissä on huonokuntoinen mäsä. Halusi jopa tietää millälailla mun mäsä ilmenee, mitä pitää ottaa huomioon, tai onko sellaisia asioita. Tuli ilmi myös pissavaivat, ja ummetukset ja ilmavaivat. Tätäkö on akuisten välillä, kaikki inhimillinen muuttuu vain asioiksi joista voi puhua kevyesti? Sain myös kuulla hänen ongelmistaan, eikä ne mua kauhistuttaneet .Kaiken kaikkiaan Aikuismainen asenne, tykkäsin.

 En halunnut yöksi kotiin, halusin olla tuossa kainalossa nyt selvinpäin. Halusin tuntea, tai tunnustella, oliko se edellisen yön huuma humalatilan aikaansaamaa. Ei ollut, ei todellakaan ollut. Nyt oli aistit avoinna vielä paremmin. Mutta ei yksityiskohtia, ne ei ole kaikelle kansalle.

Sovimme samantien uudet treffit jo seuraavalle viikolle. Kummallakin halu tutustua lisää. Mutta ilman kiirettä. Ilman seurustelun odotuksia, vain tapaillen.

Mutta jälleen palaan siihen, jos kyseessä on mun elämä, se pitää sisällään aina jotain extraa. KK ja AD on hyviä ystäviä keskenään. Jep, just mun tuuria. Kun tämä oli meille kaikille kolmelle selvinnyt, olo oli hivenen epämukava. KK:n kanssa käyty skypessä monta avaavaa keskustelua. Ne on olleet niin syväluotaavia, että sydän on revittynä osiin ja analysoituna. Analyysit kummankin kohdalla osuneet kohdilleen.

 Kyllä, rakastamme toisiamme, tai sitä mitä toinen toiselle edustaa. Mä olen KK:lle siivu normaalia elämää, saa luonani annoksen perhettä, tavallista elämää. Sitä mitä hänen sisin kaipaa. En kuitenkaan kykene täyttämään sitä pohjimmaista kaipuuta, jotta meidän rakkauden päälle voisi rakentaa. Jos KK alkaisi muuttumaan sellaiseksi kuin on ollessaan kanssani, hän kuolisi pikkuhiljaa pois. Mä muuttaisin hänet, enkä usko että meidän tapainen rakkaus kestäisi sitä. KK muuttuisi toiseksi, ei olisi enää se sama, ja en enää välttämättä pitäisikään hänestä. Sama toimii toisinpäin. KK rakastaa mussa mun hyvää puolta, edustamaani tavallisuutta, normaalia elämää. Mitä enemmän vietän aikaa hänen kanssaan, sitä kauemmaksi kuljen siitä edustamastani asiasta. Mä saan hänen luonaan villeyttä ja vapautta, irtonaisuuden tunnetta turvallisen ihmisen kanssa. Olen villi, vapaa ja onnellinen. Miksi lähtisimme yrittämään mitään muuta? Olemme onnellisia näin ja nyt.

Nyt on varaustauko, KK ja AD pidetään erillään. En tapaa nyt KK:ta tänä aikana. En halua repiä sieluani kokonaan rikki sähläämällä kahden miehen välillä. Haluan antaa mahdollisuuden AD:lle. Haluan oppia tuntemaan hänet.

Tosin, joskus pohdin, että onko KK:n ja mun side ja tunne este kaiken muun onnistumiselle? Olenko niin jumissa häneen, että mikään muu ei onnistu. Tähänkö mut on tuomittu? Tai meidät.

PS. Vielä lisättävä, uusi lääke, Gille taitaa sopia mulle yli odotuksien. Tällaista jaksamista työssä ja vapaa-ajalla en ole kokenut miesmuistiin. Nyt 3 ja puoli kuukautta terveenä töissä, ilman saikkujaksoja. Väsymys on läsnä, mutta ei estä työntekoa. Kiitos Gillellekin.